keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Hyvinkasvatettu koira

 
Mamma kertoi tänään töistä tullessa, että oli vahingossa syönyt paljon pullaa ja nyt olisi sitten ylimääräinen juoksulenkki kävelylenkin tilalla. Se oli jo ennen kahdeksaa aamulla syönyt joulutortun ja sitten oli ollut vielä puustejakin tarjolla niin oli ottanut ainakin parikymmentä pikkupalaa niistä pullista. Silleen oli vahingossa syönyt niin paljon, että kuulemma vatsa oli ihan pömpöllään. Mitä meitsi nyt katteli niin samanlainen pallomaha sillä oli jo aamulla lähtiessä.
 
Tilanne oli kuitenkin se, että meidän oli mentävä juoksemaan se pömppömaha pois. Meitsi juoksee ihan mielellään paitsi ylämäet kun mamma kiristää hihnaa ja puuskuttaa niin että nolottaa jos on muita lenkkeilijöitä lähellä.
 
Ennen lenkkiä mamma vielä kerto että töissä oli ollut puhetta koiran kasvattamisesta ja se oli kehunut että on hyvin kasvattanut bulldogginsa. Meillä kun ei koira saa olla mikään lauman pomo eikä dominoida ja manipuloida...siis näin oli mamma kertonut.
  
 
"Valmiina pullalenkille hölkkäämään mamman pömppömaha pienemmäksi !"

"Valot päälle ja menoks !"



"Meillä ei koirat määrää tahtia mutta nyt on mamma jo nukkumaanmenoaika, ei enää mitään tooksouta sieltä telkusta !"


Aiemmin aamulla......

 
 



"Hei hei mamma, tule ajoissa töistä kotiin ettei lenkki ja ruoka-aika viivästy"

16 kommenttia:

  1. No kyllä toellaa oot hyvin kasvatettu. Nuin hyvin huolehit mammas muatemänöt ja lenkit. ja petinnii valamiiks laetat. Ee sitä joka huushollissa ookkaa nuin hyvvee palaveluva isäntäväellä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä se minäkin olen Iivari miettinyt että hyvin on asiat mun isäntäväellä
      t. Nero

      Poista
  2. Hyvin olet kasvanut, Nero! Minäkin komennan Palvelijattaren petiin kymmenen tienoilla. Ei siitä hyötyä ole, kun Se kukkuu kuitenkin aamupuolelle yötä kirjansa kimpussa. Hoksasin juuri, että minut on huonosti kasvatettu, kun olen jäänyt näin pieneksi! Palvelijattaren syy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei se Parek koosta ole kiinni, mitä nyt mamma on sun blogia lukenut ääneen niin teitsihän on oikein hyvin kasvanut ja kasvatettu ja hyvin kouluttanut Palvelijattaren.
      t. Nero

      Poista
  3. Kyllä sinä vaan olet hyvin kasvatettu. Hienosti osaat petinkin tehdä, että on mukava nukkua =D.

    Hih! "Valot päälle ja menoks" =D. Olet sinä i-ha-na <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä aika kätevää kun on ajovalot omasta takaa näinä pimeinä aikoina
      t. Nero

      Poista
  4. Sä teet samanlaista pesää sänkyyn kuin minäkin. Se on tosi mukavaa puuhaa. Ja kyllä lenkkeily on myös mukavaa. Se vaan minuakin aina harmittaa, kun äippä roikkuu perässä eikä pääse oikein kunnon vauhdilla menemään. Varsinkin jonkun hajun perässä, pupun pepusta puhumattakaan.
    Mä tein muuten eilen vähän erilaista petipuuhaa. Kävin oksentamassa oikein kunnolla sinne patjojen väliin, että äippä muistaa joulusiivouksessa imuroida ja siistiä sieltäkin....ei äippä tykännyt vaan huolestui mun touhuistani. Höh, kyllä tämä taas tästä. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho tota oksentamista en oo vielä sänkyyn tehnyt...kiitti vinkistä ! :)
      t. Nero

      Poista
  5. Suorastaan hypnoottinen tuo säihkykatse. Sitä kun käyttää, niin saa varmasti aina tahtonsa läpi - ja loppuu tooksoutkin lyhyeen. :)

    VastaaPoista
  6. Täällä samalla tavalla hyvin kasvatettu koira, joka huomauttaa ensin ihan varovasti henkilökuntaa että voisi herätä ja lähteä lenkille aamulla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin just, pitää ottaa itse ohjat käsiin että pysytään rutiineissa kiinni
      t. Nero

      Poista
  7. Kih hih, kuka on teijän perheen kunkku...

    VastaaPoista