torstai 23. marraskuuta 2017

Ennen myrskyä



Voihan myrskytuuli sentään kun tänään oli pikkasen nolo tilanne. Kaikki alkoi siitä kun mamma kerto aamupäivällä että sääennuste on luvannut myrskytuulta. Mamma katso ikkunasta ulos ennen päivälenkkiä ja sano että nyt Nero pitää laittaa sulle talviviitta päälle kun sataa märkää lunta ja on myrsky.

Muistatteko kamut sen meitsin talvipalttoon ? Sen minkä mamma osti viisi vuotta sitten ja varasi siihen kasvunvaraa. No en oo tähän päivään mennessä kasvanut viitan kokoiseksi ja sehän tässä nolottaa kun se on liian iso ja näyttää hameelta.

Mamma näki meitsin yrmeän ilmeen kun puki sitä päälle ja selitti että kyllä Nero nyt on niin kova myrsky että parempi laittaa viitta ettei tuu koiralenssua, lohdutti vielä että eihän siellä lenkillä ole tähän aikaan ketään muita kun harvemmin törmätään kehenkään. Ei tarvii kenelläkään nolostua vaikka ihan pikkasen viitta ois vinossa tai tuulessa lepattais. 

No siinähän kävi sitten niin että myrsky oli myöhässä eikä päivälenkillä tuullut kun oli ihan tyyntä. Eikä siinä vielä kaikki, se mun uusi kiva kaveri Newton oli siellä lenkkeilemässä. Näin Newtonin jo kaukaa ja yritin piiloutua puskaan ettei se ihmettelis miks meitsi on lenkillä hame päällä.

"Joo joo mamma, ulkona on myrsky ja pitää laittaa hame...eikun viitta päälle"

"Nii--iin...on se tälleen ihan sopiva kun ei liiku mutta heti kun ottaa pari askelta niin menee vinoon ja alkaa roikkumaan"

"Mitäs meitsi sano siitä roikkumisesta...voitko mamma laittaa ton takahihnan paremmin. No onneksi täällä ei ole ketään muita lenkkeilemässä ja näkemässä"


"Mamma yksi kysymys tuli mieleen....miks toi järvi on ihan tyyni vaikka on hirvee myrsky ?"


"Hehehe...no enpäs oo näsäviisas bulldoggi...tiedonhaluinen vaan"


"Hei mikäs tuolla.....ei voi olla totta...sehän on mun uus kamu Newton ! Nyt se näkee mut hameessa....meen puskaan piiloon niin ei huomaa meitsiä !"

"Hei  oon Newton....kukas sinä....jotain tuttua sinussa on....tunnetaanko me ?"

"Ootpas hiljanen kaveri kun et mitään vastaa....hei nyt tunnistin, sehän on Nero-kamu ! Mitä siellä puskassa lymyät ja miksi sulla on hame päällä ?"


"Ai moi Newton, olin niin keskittynyt etten huomannut....ei tää muuten oo hame vaan viitta, semmonen samanlainen kun etsivä sherlokilla"

"Aha....aika pitkä viitta....no mut Nero mullakin on viitta mutta en suostu lähtemään ulos se päällä. Seison vaan  paikallani niin kauan että se otetaan pois !"

"Olipas Newton hyvä että kerroit, kiitti vinkistä !"













14 kommenttia:

  1. Voi voi, ei tullut sitten myrskyä sun ulkoiluaikaan. Täällä kyllä myrskysi eilen ihan koko päivän. Ei paljon viitsinyt ulkoilla. Tuollaista hienoa viittaa mulla ei olekaan. Sait mukavaa oppia tuolta uudelta kamulta. Nyt vain seisonta sitten päälle, kun viitta puetaan. t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo fiksuja vinkkejä tuolla kaveri Newtonilta !
      t. Nero

      Poista
  2. Ettei mamma ois nyt keksinyt sitä myrskyä vain, jotta sai pukea sut noin nätiksi? :o) Viitta tai leninki, niin lopputulos on cool!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se olla että mamma vaan halus pitkästä aikaa pukea meitsin kylän komeimmaksi (siis sen omasta mielestä)
      t. Nero

      Poista
  3. Ootpas sinä vekkulin näköinen koirakaveri! :) Äläkä välitä! Tähän aikaan vuodesta täällä Suomessa alkaa muillakin koirilla olla vaatetusta päällä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meitsi on nähnyt aika monta nuttua blogikamuillakin mutta ne ei roiku vaan silleen tyylikkäästi ihonmyötäisesti
      t. Nero

      Poista
  4. Aika hyvän vinkin sait Newtonilta! ;) Sinulla ei sentään jalat sotkeennu tuonne viitan sisään... Pienen hetken kierittyään Roni palautuu aina toukka-asteelle, kun jalat katoavat takin uumeniin ja sitten on vain möngerrettävä eteenpäin, kunnes Emäntä ehtii avuksi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hee, no ei oo Roni-toukallakaan helppoa viittansa kanssa. Tulis jo kesä.
      t. NNero

      Poista
  5. No joo, pikkasen toi ham... viitta tosiaan lerppuaa sun atleettisen vartalon ympärillä, kuamahyvä. Meil on toi sama ongelma, vaik äippä väittää et me ollaan enemmän kotlettejä ku atletteja. Pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ettei vaan joku kerta tuulenpuuska ota viitan alle ja lähde lentoon koko bulldoggi tai mäykky
      t. Nero

      Poista
  6. Kuule kuoma, oekeen tyylikäs on tuo takkis! Hyvä seon varraatuva huonon iliman varalle. Vielä se jootuu tuo uusj kaverissii vynttäätymmään johonnii perperriin. Näättää sevverran lyhytkarvaselle. Ja kuule mullahhii kiertyy aena nuo takit millommillehhii mutkalle. Minummielestä ee oo vika pitäjän ropassa vuan pompan tekijässä. Pietään vuan kuule pompat piällä että pysytään tervennä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Newton tykkää kuulemma villapaidoista, mamma sais meitsillekin kutoa sellaisen paitsi että ei se osaa.
      t. Nero

      Poista
  7. Batmanin viittahan se, etkä yhtään hassummalta näytä se päälläs, Nero. Mulle ängettiin pahimman sateen aikaan sadehaalari. Olen oppinut sujauttamaan etutassun haalarin sisälle ja sitten ääntelen säälittävästi. Yleensä se vaikuttaa niin, että vain kaikkein pahimman myräkän aikana haalari puetaan seuraavan kerran.
    Mulla on tuollainen samanlainen viitta kuin sulla, mutta vihreä. Se on sattumoisin just sopivaa kokoa, jotenkuten sitä siedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta Parek, eiköhän sitä taas totu talven aikana tuohon hame....eikun viittaan
      t. Nero

      Poista