sunnuntai 26. elokuuta 2018

Kukkulan Kuningas ja Kuningatar


Nyt on ollut superkiva viikonloppu ! Naapurimökin Flash oli omalla mökillä ja kävi monta kertaa meitsiä moikkaamassa. Flash on aina halunnut olla meitsin pihalla semmonen Kukkulan Kuningatar. Se kiipee aina kivien päälle ja julistaa itsensä kuningattareksi. 

Meitsi oli eilen iltapäivällä käynyt just järvessä kahlaamassa ja menin makoilemaan omalle pedille. Samaan aikaan aurinko meni pilveen ja tuli pientä tuulenpuuskaa. Mamma heti huolestu että nyt tulee kylmä bulldogilla ja peitteli meitsin viltillä. No ihan kiva siinä oli kotelona makoilla mutta pikkasen huolestuin että jos se Flash tulee nyt käymään ja meitsi on keskellä päivää viltin sisällä. Pitää meitsiä varmaan ihan mammanpoikana kun ei pärjää omalla turkilla.

Joko arvaatte miten kävi, no joo tulihan se Flash paikalle kun meitsi oli siellä viltin mutkassa. Piti keksiä äkkiä joku teoria ja meitsi sanokin Flashille että tää ei oo viltti vaan kuninkaan viitta. Meitsi on julistautunut Kukkulan Kuninkaaksi ja Flash saa edelleen olla Kukkulan Kuningatar. En oo varma menikö meitsin selitys täydestä mutta ei se Flash ainakaan mammanpojaksi kutsunut.

Tänään käytiin Flashin kanssa yhteisellä lenkillä kun voi olla että oli vika kerta kun tänä vuonna yhtä aikaa mökkeillään. Vähän oli palat kurkussa molemmilla (ei siis huikopalat) kun ikävähän se ehtii tulla ennen seuraavaa mökkikautta. 

Sovittiin Flashin kanssa, että vaikkei nähdä pitkään aikaan niin aina viikonloppusin auringonlaskun aikaan mietitään yhteisiä seikkailuja siellä mökillä niin menee aika nopeammin.

"Heippa Flash pitkästä aikaa, onpa kiva nähdä !"

"Jaaha...löysit meitsin kepukan….maistuuko ?"


"Joo kiitos kysymästä Nero, maistuu hyvälle ja putsaan samalla yhden hampaanvälin"
"Kato Nero Kukkulan Kuningatar osaa seisoa kahdella tassulla !"


"Olipas kiva kahlailla järvessä. Mamma taas höösää tän viltin kanssa....mitä jos Flash tulee just käymään ja meitsi on täällä kotelona...pikkasen noloa..."


"No hyvä on mamma....uskon kun sanot että ei se Flash nyt heti tule kun just äsken kävi"


"Mamma ! Tätä just tarkotin…"

"Nero tuota....ethän loukkaannu mutta näytät hieman hassulta siellä viltin sisällä"


"On mulla Flash ihan järkevä selitys tälle viltille..."

"Ai mikä selitys Nero....sulla tuli kylmä ja mammas laitto viltin ?"


"Hä ai mitä Nero....oot nimennyt itses Kukkulan Kuninkaaksi ja toi on kuninkaan viitta"

"Kyllä näin on Flash, meitsi on Kukkulan Kuningas"


"Viitta nyt tippui matkalla mutta tädääää tässä on Kukkulan Kuningas !"

"Jokainen kukkula tarvii yhden Kuninkaan ja älä oo huolissas Flash, myös Kuningattaren"

Seuraavana päivänä Neron ja Flashin yhteinen lenkki ennen pitkää tapaamistaukoa....


"Huomenta Nero lähetäänkö yhdessä lenkille !"
"

"Olipas Nero hauskaa yhteisellä lenkillä, oot kiva ystävä"


"Ethän Nero unohda mua vaikka ei nähdä pitkään aikaan"
"


"En varmasti unohda Flash ja keväällä taas nähdään. Voitaisko sopia että sillä välin aina viikonloppuisin auringonlaskun aikaan mietitään molemmat meidän mökkitapaamisia ja leikkejä"


"Hei hei Nero, muista sit viikonloppuisin auringonlaskun aikaan !"




"Hei hei Flash, viikonloppuisin auringonlaskun aikaan sovittu !"



Näihin lupauksiin sydänystävykset Nero ja Flash päättivät yhteisen mökkikauden. Onneksi oli ne tulevat auringonlaskut viikonloppuisin, silloin ystävykset voisivat ajatuksissaan olla taas mökillä Kukkulan Kuninkaana ja Kuningattarena.











































14 kommenttia:

  1. Syvä huokaus, ihan liikutuin. Kaverukset sanovat toisilleen heipat, oli hieno kirjoitus mammalta! Yritän kasata itteni ja elämähän jatkuu, mutta taian kauniin auringonlaskun aikaa ajatella teitä kahta. T. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos sielläkin keskitytään meitsin ja Flashin leikkeihin auringonlaskujen aikaan.
      t. Nero

      Poista
  2. Miten ihastuttava kuninkaallinen pari! Flashillekin olisi voinut asetella viitan harteille, mutta ensi kesänä sitten viimeistään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesänä vallataan lisää kukkuloita Flashin kanssa.
      t. Nero

      Poista
  3. Hieno mökkikauden päättäjäistarina. Kyllä Flash varmasti muistaa ajatella sinua Nero auringonlaskujen aikoihin talven mittaan. Ja kohtahan se taas on joulu ja sitten pian kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulu on onneksi kivaa aikaa vaikka on talvi. Jos mmuistan oikein niin erikoisherkut tuoksuu monta viikkoa. No mutta pitää silti muistaa ajatella Flashia auringonlaskun aikaan.
      t. Nero

      Poista
  4. Voih, joko se kesä meni! Mut ens kesänä odottaa Kukkulan Kuningasta ja Kuningatarta uudet seikkailut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusi kesä uudet seikkailut, niitä odotellessa
      t. Nero

      Poista
  5. Voe että ihan syöntä riipas nuo teejjän hyvästijätöt! Pitkä talavi ootellessa uutta näkemistä. Vuan onneks aarinko laskoo jokapäevä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onneksi on monta auringonlaskua milloin voi muistella yhteisiä leikkejä ja kukkuloiden valloituksia
      t. Nero

      Poista
  6. Onneksi teillä oli tänä kesänä niin paljon yhteisiä seikkailuja, että on mitä muistella sitten pitkin talvea! Haikeaa on varmasti olla niin kauan erossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo onhan se talvi vissiin aika pitkä aika, onneksi on ne auringonlaskut
      t. Nero

      Poista
  7. Voi liikutus <3 Välimatkat särkee koirien sydämiä siinä kuin ihmistenkin. Nelijalkaisilla vaan jälleennäkeminen on aina yhtä mutkatonta ja vilpittömän ilahtunutta. Sitä taas odotellessa, häntä pystyyn Nero :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä sitten juostaan taas ja leikitään kukkulalla kuningasta ja kuningatarta.
      t. Nero

      Poista