perjantai 24. heinäkuuta 2015

Uusi sukulainen

Eilen olikin erikoinen päivä. Emäntä oli lähdössä aamulla töihin ja me isännän kanssa odotettiin lomalaisina että se lähtis ja päästäisin rentoutumaan. On meinaan näin lomalaisen näkökulmasta stressaavaa kun joku on menossa töihin aamulla aikaisin ja kirmaa huoneesta toiseen ja kolistelee astioita.
 
Niin ei siinä erikoista että astiat kolisi ja meillä isännän kanssa on vielä loma mutta emäntä sai seitsemään aikaan aamulla puhelun sen lapselta, jonka nimi on Tytär. Onhan tätä jo odotettukin...sitä puhelua. En oo vissiin muistanut mainita aikaisemmin mutta sillä Tyttärellä on hevonen, jonka nimi on Didi. Eilen sitten tuli se puhelu ja tieto, että Didille on syntynyt poikavarsa.
 
Emäntä tuli ihan innoissaan kertomaan meille lomalaisille ilo-uutisia. On joo kiva kun on syntynyt uusi sukulaisen meitsille. Kokemuksesta vaan tiedän, etten ehkä pääse siihen tutustumaan kuin kuvien kautta. Emäntä sanoo että meitsi pelkää hevosia. Myönnetään että ne muutamat kerrat kun oon hevostalleilla ollut niin on ollut sellaista kumeaa haukuntaa kaikille kenellä on kaviot. Mutta oikeastaan se johtuu siitä että aavistan kun emäntä jännittää hevosia ja sitten puolustan sitä haukkumalla.
 
Pakkohan se on myöntää kun kuvista näytettiin ,että onhan se varsa-jätkä ihan ok näköinen. Pikkusen kyllä ruipelo mun mielestä. Meitsillä oli lihakset jo syntyessään. Niillä on niin hienot nimetkin noilla kaviollisilla. Didi on kuulemma Sublime d`Herly ja se varsa-jätkä
Nouveau Esperanza eli Nova. Sen iskä tais olla Ojeroso VII. On muuten meitsilläkin Nero Kalevin lisäksi aatelisnimi: Frostbite Fonzie.
 
 

 
"Mamma et viitsis kolistella niitä astioita heti aamusta...lomalaiset yrittää rentoutua"

 

"Ai jaaha...varsa-jätkä syntynyt...suku senkun kasvaa"

 
"Hei mikä tää homman nimi on ? Ai oon hevonen...ja sä oot mamma ja tuo lounastaja on mun äippä ! Aika paljon infoa yhdellä kertaa tällaiselle kahden tunnin ikäiselle !"

 
"On se mun uusi sukulainen Nova ihan kiva ja söpö mutta on mullakin sukupuu ja ihan ameriikasta asti."

14 kommenttia:

  1. Iiiiiih, miten ihana uusi sukulainen! :)))) Nyt kannattaisi sir Fonzienkin vähän hengitellä syvään ja tutustua ihan rauhassa tuollaiseen kaviolliseen pikkuveikkaan. Se ei voi olla kovin vaarallinen (vaikka aateliselta kuulostaakin), ja ties vaikka sen voisi kouluttaa kaveriksi palloleikkeihin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mutta kun se Didi on kerrostalon kokoinen ja seuraa Novaa joka paikkaan :)
      Olishan se kyllä aika cool jos sais omaan Nose-bookiin varsakaverinkin.
      t. Nero

      Poista
  2. Kaunis ja ihana, suloinen jne on varsa Palvelijattaren mielestä. Minä tyydyn sanomaan, että ihan jees kakruhan siinä ja nimikin on hieno.
    Hieno on sullakin toi virallinen nimi, Nero. Olisit voinut olla Fonzie yhtä hyvin kun Nero. Mutta meistä Nero sopii sulle tosi hyvin. Mun virallinen nimi on Protaxin Ramiero Riva. Joten olisin voinut olla Rami tai Eero, mutta Palvelijattarella oli Párek nimi valmiina jo ennen kuin meikäläisestä oli edes suunnitelmaa kasvattajan mielessä.
    Mukavaa lomaa perheen miesväelle ja mammalle rentoja työpäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin naurattaa jos sä Parek olisitkin Eero ! :) Ei nimessä mitään vikaa mutta mäyräkoira nimeltä Eero...hihi....
      Kiitos jätkät kyllä osaa rentoutua ja mammakin välillä siinä sivussa :)
      t. Nero

      Poista
  3. No onnea vaan koko teiän porukalle, oot siä niinku nyt sille varsalle eno, vai mikä sukupuun mukaa? Voiku teille on tapahtunu kaikkee kivaa ja paljo lomalla, oon vaa pikasesti yrittäny lukea, kiva ku loma vielä jatkuu teillä äijillä. Mamma touhottaa tuttuun tyyliin, ei se siitä muutu mihinkää. Mukavaa lomanjetketta vielä. t. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiitos, joo onpa jännä nähdä että minne oksalle meitsi laitetaan siellä Didin ja Novan sukupuussa ! :)
      t. Nero

      Poista
  4. Voe mahoton noita sinun rentoutumis/lötköttelykuvia <3. En tiedä voiko miespuoleisista sanoa suloinen, mutta sanon silti että olet syötävän suloinen ja komea. Varsin hieno nimikin sinulla on.
    Varsa on myös tosi ihana. Jos menet tutustumaan, niin muista, että varsat voivat olla vähän vallattomia joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa sanoa lutuseksi ja suloiseksi ja kaikilla laatusanoilla mitkä voi johtaa rapsutuksiin ! :)
      Varsat on kyllä semmoisia koikkelehtijoita että pitää olla varuilla ettei jää jalkoihin :)
      t. Nero

      Poista
  5. Onnea onnea! Hieno sukutapahtuma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset, kivahan se on tuollainen uusi tulokas vaikka aika ruipelo onkin :)
      t. Nero

      Poista
  6. Aina se uuden elämän syntyminen on yhtä sykähdyttävää. Ja hienoo, että kaikki on sujunut hyvin. Kuten joskus Iivarille sanoin, niin terve ja hyvinvoiva kamu on niitä iloista suurimpia läheisille. Ja kyllä se siitä pian miehistyy, vaikka nyt onkin sääriä reilunlaisesti.

    Hyvä kun olet isännälle seurana mamman ollessa estynyt, hyvästä syystä, järjestämään ohjelmaa. Menkää vaikka lueskelemaan luontokirjaa oikein ajan kanssa, jos ei sada vallan paljon. Ja kamera mukaan. Jään odottelemaan hyviä otoksia. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä osaa kuvata vaan taivasta :)
      Ihmettelen vaan kun mun uutta sukulaista kehutaan kun tulee kilo päivässä lisää painoa, meitsille ei sitä suoda...:)
      t. Nero

      Poista
  7. No onnee vuan enolle sittä! Ku eekös se nii mäne että oot sen eno. Ku kerta immeessiskos on sen mamma...vae mitenkä se nyt männöö... :)
    Ja tuljko se nyt sinun mammastas sen uuvven tulokkaan mummo... :D
    Kommee on tulokas. Vuan sitä pittää varruin lähestyvä. Eläkä vuan mää sen tuakse. Ku suattaa kavijota antoo. Neon nuo hevosten penskat vähä arvoomattomija. Kuulema.
    Sulla on muuten kyllä tosj lokosan näköset asennot tuossa petissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mamma haluu olla varsan mummi...huom ii-kirjain lopussa :)
      Sitä päivitettyä sukupuuta tässä odotellaan ja tietoa mihin oksalle meitsi laitetaan :)
      t. Nero

      Poista