keskiviikko 26. elokuuta 2015

Isännän kanssa treenailua

Tänään iltalenkin jälkeen emäntä alko katsomaan jotain draamaa sieltä leffa-kanavilta ja antoi meitsille ajanvietteeksi siankorvan. Eikö se muista että siankorvasta on puuhaa vain  muutama minuutti. Yritin pikakorvan jälkeen siinä telkkarin ääressä pyöriä ja peittää kuvaruudun kun olis vielä ollut energiaa touhuta yhdessä.  
 
Mutta emäntä se on sinnikäs kun pääsee draaman juonesta kiinni (silloin harvoin kun pääsee). Nousi välillä tuolistakin ja vilkuili sieltä meitsin vasemman posken takaa sitä tv-ruutua. Kyllä se komensikin monta kertaa *Nero pois nyt siitä telkkarin edestä* Pari kertaa rapsuttikin, komensi ja katsoi draamaa yhtä aikaa, aika talentti sekin tarvittaessa.
 
No ei meikäpoika viitsinyt kuin vartin siinä häiriköidä ettei emäntä tipu draaman juonesta. Muuten se vaan alkais kelaamaan taaksepäin sitä leffaa ja katottais pakon edestä koko perhe sitä loppu-ilta. Me ei isännän kanssa noita draamoja oikein faniteta, mieluummin seikkailuja ja äksöniä.
 
Isäntäkin oli niillä hetkillä tulossa kotiin niin menin suosiolla ikkunan ääreen odottelemaan. Jos se vaikka olisi virkeänä vaikka on ollut pitkä työpäivä. Voitais ehkä pelata jalkapalloa.
 


"Tule pian kotiin isäntä, täällä eräs nimeltämainitsematon bulldoggi odottaa palloilukaveria"
 
 

"Kiva kiva isäntä tulit kotiin ! Mamma vaan tuijottaa draamaa, pelaatko äijäpalloa !"

 
"Laita mamma se draama hiljemmälle äläkä niiskuta siihen nenäliinaan, täällä yritetään keskittyä jalkapalloon !"

17 kommenttia:

  1. Loistavaa, Nero! Uusi Messi on löytynyt! Huippuuuuu! Katelkoon mamma vaan draamaa ihan rauhassa yksikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mamma saa niiskuttaa draamoja silloin kun me isännän kanssa pelaillaan :)
      t. Nero

      Poista
  2. Voi jessus tota sun mammaa, on se aika mainio kuiteskii, ja onneks isäntä tuli kotii. Onhan se pitkä päivä ollu sulla siellä iteksee, ei pitäis mamman avata telkkarii ollenkaa, siihen jää koukkuun. Upeasti pallottelit, ihan kuin minä ennenvanhaan nuorena, ku pelasin lentopalloa naisten sarjassa. Piilota kaukosäädin huomenna, hups, missä lie? T. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä ideä, voisin pikkasen omalla pedillä lepäillä kaukosäätimen päällä :)
      t. Nero

      Poista
  3. Mut hei, kuoma, ihan törkeen hianosti osaat pelata jalista!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tällaista verryttelyä, oootas kun näette bulldogien fudiksen mm-kisat :)
      t. Nero

      Poista
  4. Me mammat ollaan semmoisia, että tykätään joskus herkistellä telkun ääressä. Onneksi teillä riittää tuota "äijäenergiaa", eli töiden jälkeenkin jaksaa vielä ryhtyä pallopeleihin. Hienosti muuten pelasit. Ihana kuva tuo kun istut sängyllä ja katsot ikkunasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa ikkunan edessä tulee melkein päivittäin istuttua ja jännättyä tuleeko ensin emäntä vai isäntä töistä :)
      t. Nero

      Poista
  5. No jopas...kyllä hienosti pelloot! Mahtaskoon meeltä yhteeset pelit onnistuva...sinä pomputttasit ja minä hoetasin kuletuksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä idea ja sit voitais olla samassa joukkueessa, meitsi maalissa torjumassa kuonolla ja rinlalihaksilla ja teikäpoika vikkelenä mäyriksenä kuljettelis palloa vastustajan maaliin :)

      Poista
  6. Kyllä noita emäntiä saa aina välillä tuuppia pois telkkarin edestä. Niin meilläkin. Äippä kun katsoo sitä lootaa ja paljon. Mutta nyt kun me ollaan kahdestaan niin mä yritän kyllä kaikkeni, että se puuhailisi koko ajan jotain mun kanssa. Opettelin jopa kiipeämään puutarhapenkille istumaan sen viereen. Vaikka se yrittääkin siinä kilistellä jotain sukkapuikkoja. Toi sun pallopeli oli kyllä enemmän niinku kuonopalloa. Päheetä! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en torjunut kun kerran vaan tassulla :) Ootpas Eka taitava kun osaat nousta puutarhapenkille ! :)
      t. Nero

      Poista
  7. Párek ja Palvelijatar27. elokuuta 2015 klo 16.23

    Miten tänne nykyisin saa kommentoitua? Ollaan yritetty viisi kertaa, turhaan. No, joka tapauskessa; me ollaan hurjan vaikuttuneita Nero sun pallonkäsittelytaidoista... niin ja osaathan sinä palveluskuntaasikin hienosti käsitellä - silkkihansikkain jopa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Párek ja Palvelijatar27. elokuuta 2015 klo 16.39

      Jahas, jospa sensuuri onkin lakaissut meidät noiden kirjoitusvirheiden vuoksi?

      Poista
    2. Välillä on tosiaan vaikeuksia saada kommentteja tai vastauksia julkaistua...onneksi onnistuitte lopulta :)
      Toi mun palveluskunta antaa enemmän herkkuja kun meitsillä on silkkiset hanskat )

      Poista
  8. Ihanan hyväntuulista peliä! :) Palloilukaveria kannatti selvästi odottaa. Toivotaan, ettei tule nyt viikonloppuna kovin paljon nyyhkyleffoja telkkarista, vaan emännälläkin on aikaa bulldoggiäksönille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lupas se jotain äksöniä järjestää :)
      t. Nero

      Poista