torstai 27. joulukuuta 2018

Malttamaton Kettu


Vihdoinkin eilen Kettu kävi joulukylässä. Oli tosi kiva nähdä. Heh, Kettu on välillä vähän malttamaton. Esim. kun Ketun perhe sai meidän joululahjat niin Kettu ei malttanut olla huutelematta aina ennen kuin sen mamma ja isäntä avas lahjan että mikä se on. Ketulla on vieläkin tarkempi hajuaisti kun meitsillä niin se tunnisti kauempaakin lahjan vaikka se oli vielä paketissa. Pikkasen meni ehkä Ketun ihmisiltä lahjajännitys sivu suun mutta kai ne lahjat maistuu silti.

Tänään alkoi jo arki mutta mammalla ja isännällä on lomaa. Isäntä meni jo salille ja mamma ajoi autolla ostamaan uuden jumppakortin, se sano että siinä on jo ihan tarpeeksi liikuntaa yhdelle päivälle kun raahautuu liikuntakeskuksen tiskille. Vuoden alusta mamma sitten alkaa käyttämään korttia.

Hyvää loppuvuotta kaikille tasapuolisesti !




"Kiva Kettu kun vihdoinkin ehdit meitsinkin luo, meitsillä on muuten sulle joulujahja"


"Katsos Kettu meidät pyydettiin pikkusen tänne syrjään siksi aikaa kun sun ihmiset avaa lahjat...se vaatii keskittymistä ja tilaa"




"Eeeeeen Nero haluu olla täällä syrjässä, haluun katsomaan joululahjoja !"


"Oot kyllä Kettu paras ikinä manipuloimaan ihmisiä, nyt oot ihan joululahjan vieressä mutta kuulitko sun ihmisten ohjeet ettet saa etukäteen paljastaa joulupakettien sisältöä"


"En mitään paljasta mutta tässä ylemmässä on sitä purua mitä laitetaan kahvinkeittimeen, tumma paahto"


"Enkä vieläkään mitään paljasta Nero mutta tossa alemmassa on jotain mikä kuuluu mulle ja se ei oo sikaa eikä nautaa mutta semmosta lintua mikä kaakattaa"












12 kommenttia:

  1. Mainio Kettu! Ei sitten yhtään paljastanu lahjojen sisältöä ;)
    Erittäin mukavaa vuoden loppua teille kaikille. Kohta päästään vaihtamaan vuosi tuoreeseen ja toivottavasti oikein hyvään vuoteen.

    VastaaPoista
  2. Hyvästi osas Kettu pittee omina tietonaan nuo lahjat :D
    Ja hieno joolunuttu näky olleen piällä. Mukavata uuvven vuuen oottelua sinne, ee oo ennee paljoo jälellä tästä vuuesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu tykkää tuosta nutusta kun sen mielestä se on sitten jouluprinsessa
      t. Nero

      Poista
  3. Voihan Kettu, pieni totuuden torvi :D
    Nero on kyllä kärsivällinen kaveri, suloinen pehmoturpa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei varsinkaan tollasten kettujen kanssa kannata hötkyillä
      t. Nero

      Poista
  4. Minkäs sille nyt vain voi, jos jo haju paljastaa etukäteen, mitä paketissa on. Ja saisivathan ihmisetkin sen ihan pian tietää silmillään. :D Mukavaa, että Kettu kävi teillä kylässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kettu sais käydä useamminkin, toivottavasti tulee pian yökylään
      t. Nero

      Poista
  5. No opas Ketulla tarkka vainu! Onneks hän kerto lahjapakettien sisällön tolleen hyvin arvotusmaisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketulla on tosi tarkka hajuaisti ja huono salassapitotaito.
      t. Nero

      Poista
  6. Aika hauska joulukettu, vaikka vähän antoikin vinkkejä pakettien sisällöstä! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketulle ei kannata salaisuuksia kertoa, muuten kiva kaveri
      t. Nero

      Poista