sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Pohjanmaan Reissu-raportti

Pohjanmaan synttäri-reissu heitetty ! Ei siellä nyt varsinaisesti meitsin 5-vuotispäiviä juhlistettu vaan sen ihmisen tasavuosia. Tai kyllä multakin kysyttiin monta kertaa ikävuosia, sain herkkuja ja taputuksia. Ainut mikä erosi ihmisen synttäri-rituaalista, meitsille ei pidetty virallisia puheita.
 
Matka sinne on pohjanmaalle on pitkä, onneksi pidettiin monta virkistystaukoa. Pääsin samalla jättämään muutamat viestitkin huoltiksien takapihoille. Takastullessa pidettiin myös jäätelö- ja hampparitauko. Emännän aamulla julistama kesädieetti ehti täyttää 4 tuntia kun oli ensimmäiset jäätelöpallot tötterössä ja suupielissä. Tuo ei ole kuitenkaan emännän dieetin keston ennätys, vähimmillään se on kestänyt kaksikymmentä minuuttia.
 
Pohjanmaalla oli kivä käydä. Siellä oli  kivoja ihmisiä, kaksi salaperäistä kissaa ja yksi näsäviisas apina. Se on aika paljon koettu yhdessä vuorokaudessa.
 
 

"Vilvoittelu- ja viestintätauko. En viitsi viestiä liian lähelle rantaa jättää ettei tulva vie ja väärennä sisältöä"

"Hä pullonsuusta ? Eikö parempaa palvelua näin pitkän matkan kulkijalle !"

"Tänks...nyt on asiallista toimintaa"

"Vihdoin juhlapaikalla ! Ekana juhlis vikana juhlis..."

"Näköjään koiraihmisiä...tästä taitaa tulla kiva päivä"


"Täällä siis yövytään...kiitos tervetuliaislounaasta mutta maistui kissanruoalle"

"Hei täällä tuoksuu kissa ! Eikun siis kissat !"


"Nyt kuulu jo kissan äänikin...tuliskohan ne ulos jo olen täällä nurkan takana"


"Me nähtiin ikkunasta se isopäinen koira joka söi meidän kupista ruoat ! Ei tulla tervehtimään, sanokoon päivää ihan itsekseen"


"En pääse tutustumaan kissoihin mutta sisätiloissa on kuulemma apina kuka leikkii mun kanssa."
 
Moi apina...

8 kommenttia:

  1. No johan olj apina! Kehtas tuollalaella hyppijähhii. Kyllä oes tuolle pitännä kyyvvit antoo.
    Vuan hyvä on sulla reessu ollunna. Juhlissa saet olla ja matkajiätellöö syyvvä :)
    Ja mukavija immeesijä sielä ollunna jotka on koeriin sieluva (ja mahhoo) ymmärtännä.
    Vuan kummoo isäntäväkkee nuo ku saanassa vuan lymysivät. Ee ies tervehtimmään tulleet!
    Ee nuo lie kaekki sieläpäen tuommosija? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma sanoo etten osaa seurustella kissojen kanssa.
      Kaukaa saan katsella mutta ei päästä kuonotuntumalle.
      t. Nero

      Poista
  2. Voihan kisumisut, kun eivät tajunneet, että se isopäinen koirahan oli maailman symppiksin hauveli, the one and only Nero! Ei kai se niin nöpönuukaa ole, jos vieras vähän maistelee kissaväen kupposesta päivän dinneriä. :) Jännäsin pitkään, että mikä tai kuka se apina on. Ja tosi näsäviisashan se oli! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apina jäi sinne ikkunalaudalle hekottelemaan kun läksin kotiin.
      On sillä erikoinen huumorintaju :)
      t. Nero

      Poista
  3. Miten ne katit nyt niin nokkiinsa ottivat, jos vähän maistelit niiden kupista? Vähän näyttävät pelokkailta kuvassa. Jos ne vaan oli ujoja?
    Mutta apina oli kyllä aika metka tapaus. Et sitte yhtään suolistanu sitä? Minä ehkä olisin tehnyt selvää siitä nokkavasta kieriskelijästä. Sinä keskustelit sen kanssa ihan tyylikkäästi. Ei ihme, että pääset kaikkiin jänniin paikkoihin, kun osaat aina hyvin käyttäytyä. Arvaa saanko taas kuulla "ottaisit oppia Nerosta!"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suolistanut apinaa, olis voinut sillä hymy hyytyä.
      Onpahan sitten taas ensi kerralla leikkikaveri :)
      t. Nero

      Poista
  4. Mäkin olin kerran karkkilakossa 3 tuntia, elämäni pisimmät tunnit ;)

    Mutta siis kissoja ? Nehän näyttää niin ujoilta vaikkei Neroa tarvitsisi ujostella. letkeä seuramies kun on ;)

    Mutta apina sai kuulla kyllä , ja ihan syystä, pari valittua sanaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ujosteli etelän bulldoggia ja kuten Iivarille ja kerroinkin niin mamman
      mielestä en osaa seukata kissojen kanssa.
      Apina on muuten sitkeä tapaus :)
      t. Nero

      Poista