keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kivoja uutisia

Tänään iltalenkin jälkeen mentiin emännän kanssa takapihalle tarkistelemaan onko kaikki kukat menneet lyttyyn rankkasateen jälkeen. Punaiset isot kukat oli rähjäisen näköisiä, sateen hakkaamia. Jäätiin sitten pihalle puuhastelemaan kun aurinkokin välillä pilkahteli.
 
Siellä touhutessa kuulin kivoja uutisia. Tämän viikon jälkeen alkaa kesäloma koko perheellä. Monta viikkoa kaikki yhdessä ja sitten vielä  kaksi lisäviikkoa äijä-lomalla isännän kanssa. Ei valittamista, on tässä meitsi jo pientä arjesta irtautumista kaivannutkin. Kohta tulee jo kolme päivää siitä kun oltiin Pohjanmaallakin.
 
Mennään kuulemma käymään sellaisessa kaupungissa missä emäntä on viettänyt varhaiset teinivuodet. Emäntä jakaa ikänsä viiteen aikakauteen; lapsuuteen, varhaisiin teinivuosiin, myöhäisempiin teinivuosiin, nuori aikuinen vaiheeseen, sen jälkeen ja edelleenkin on menossa nuoren aikuisuuden jälkeinen kausi. Jännä juttu kun se kutsuu samanikäisiä kavereitaan kuitenkin keski-ikäisiksi.
 
Emäntä ei kerro mikä sen kaupungin nimi on, haluaa taas leikkiä jotain arvausleikkiä meitsin ja lukijoiden kanssa. Nyt se antoi tällaisia vinkkejä siitä kaupungista:
 
1. Suomessa on mutta ei pohjoisessa eikä etelässä
2. Sen nimessä on vettä
3. Siellä pidetään musiikkifestari millä on hyväntuulinen nimi
4. Sen kaupungin urheiluseuroista on kaksi maailmanmestaria, yksi euroopan mestari ja yksi olympiamitalisti
 
Meitsi ei kyllä tiedä mikä se kaupunki on kun en tv-urheilua hirveesti seuraa enkä ole päässyt koskaan musiikkifestareille.  Ei tossa ole mitään palkintoakaan luvattu niin ei sen niin väliä vaikken tiedäkään, pääasia että pääsen mukaan reissuun.
 
Emäntä haluaa mennä katsomaan paikkoja missä on varhaisteininä koheltanut. On se jotain jo kertonut, että oli kavereiden kanssa aina kartsalla kun ei koulu häirinnyt vapaa-aikaa. Korttelia kiertelivät ja kahvibaarissa istuivat. Jos joskus viikkorahaaa uskalsi sijoittaa niin uhkapeliä pelasi. Sen nimi oli pajatso. Ei vissiin mitään huikeita voittoja kotiuttanut kun vieläkin laskee kolikoita ennen tilipäivää.
 
Siellä se oli myös harjoitellut ensimmäiset disco-moovinsa. Jytää kuulemma tanssittiin koulun konvassa ! Siis konva...miten se voi liittyä tanssiin, no ne oli niitä aikoja kauan sitten...tuskin oli vielä koiratkaan susista eriytyneet. Jytän kyllä ymmärrän, olen kuullut kun mamma kotibileissä jytisee tanssilattialla. Selvästi jäänyt jytä päälle.
 
Heh, jos mulla on hassuja lempinimiä niin kyllä mun emännälläkin on. Sitä oli sanottu siellä jytä-kaupungissa nimellä Töretsy. Se ei enää muka muista mistä se lempinimi tulee. Voin aavistaa koska se ehti kertoa että kartsalla kerran oli katukäytävä remontissa ja siinä oli tavallista matalampi liikennemerkki varoituksena työmaasta. Töretsy oli kulkenut toinen poski menosuuntaan päin kun piti vierellä kulkevalla kaverille kertoa tärkeitä juttuja. Ei sitten huomannut sitä liikennemerkkiä ja törmäsi reippaalla vauhdilla poski edelle siihen merkkiin. Pikkasen oli Töretsyä hävettänyt mutta juttu ei moisen takia keskeytynyt.
En ole mitään kielioppia lukenut mutta tulee väkisin tosta mamman varhaisteini lempinimestä mieleen sellainen kielikuva: Törttöillä, Törttöili, Törttö.
 
 

"Ai kesälomareissuun ? Minne...mennäänkö hotelliin missä saa koirien tervetuliaispaketin ?"


"Ai nyt se arvausleikki taas alkoi...huoh...kaupunki minkä nimessä on vettä...veikkaan Pisaranpää"

"Mamma on tanssinut varhaisteininä jytää...näin reippaasti ja ryhdikkäästi !"

 
 
"Mamma tanssii edelleen jytää.....katsokaa näin....ei ehkä niin ryhdikkäästi"

"Loma alkaa kohta ja meitsi pääsee mökille ja hotelliin ! Kesä on parasta aikaa tutkimusretkille !"

20 kommenttia:

  1. Myöpä arvattaan että Joensuu on se kaapunti! :) Kaekki merkit viittoo siihen :)
    Kyllä onnistuu sultae tuo tanssihomma. Nii oot letkeenä että kyllä sielä vestarjtytöt ihastuu.
    Naesilla on tuo ikä semmonen kumma homma...siitä ee ota selevee mikkää.
    Eekä ne oo keski-ikäsijä millonkaa...eekä vanahoja missäätappaaksessa :)
    Ompa mukava ku piäset lomareessulle. Suahaan myöhhii sittä kuvista katella mualimata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin arvattu ekalla Iivari ! Joensuuhun mennään, hotelliin ja kartsalle pyörimään :) Matkaraporttia pukkaa ihan varmasti.
      t. Nero

      Poista
    2. Jos satut näkemmään meejjän nuorta emäntee ni sanoppa terveesijä :)

      Poista
    3. Kerrotaan terkut, nuoren emännän tunnistaa varmaan paksuista kiharoista hiuksista :)
      t. Nero

      Poista
  2. Voi niitä mamman nuoruusvuosia, Kotkassakin hän vaikutti, minun kanssa samalla luokalla, tietäisitpä vain Nero. Muistan, ku ruokatunnilla käytii nopee syömäs ja sitte jäiseen kuplavolkkariin ajamaan liiton lenkkii, yhel luokkalaisel oli kupla. Välitunnit vietettii aina hyväl säällä ulkona tai sateellakoulun yläkerrassa, jääköön nyt mainitsematta, mitä siellä tehtii. Kaikki loppuu aikanaa, nyt sul on kiva mamma siellä, joka rakastaa sinuu yli kaiken, mut antaa mamman viel vähä välil irrotella. Mukavaa alkavaa lomaa teille, meilläkii alkaa loma ja suuntana etelä-suomi Hurmajärvi! T. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kertonutkin noista myöhäisemmistä teinivuosista Kotkassa. Kova meno on ollut sielläkin kuulemma ja kivoja kavereita :)
      Ihanaa lomaa teidän poppoolle ! :)

      Poista
  3. Kuten Iivari, Joen kaupunkia mekin veikataan : )
    Sun mammalla on aivan ilmeisesti ollut vauhdikas varhaisnuoruus. Ja vieläkin onnistuu jivet ja discohumpat mallikkaasti. Palvelijatar elää kuulemma varhaisvanhuusvuosia tällä hetkellä. Minä sanoisin, että Sillä on myöhäisuhmaikä pahimmillaan.
    Kivaa, että pääset perhelomalle. Me odotetaan mielenkiinnolla kuvia ja matkakertomusta.
    Mukavaa ja onnistunutta lomaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäisuhmaikä sopii kyllä meidänkin mamman luonnekuvaukseen :)
      Kiitos lomatoivotuksista ja raporttia pukkaa...:)
      Kivaa kesänjatkoa teille sinne !
      t. Nero

      Poista
  4. Voi Nero, sulla on vuoden paras hetki käsillä: kesä, loma just tulollaan ja vielä reissu mamman nuoruuteen tiedossa =D
    Ihanaa kesää ja lomaa teille! Muistahan tosiaan Nero raportoida jossakin vaiheessa - kuvien kera :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin tosi pitkä aikamatka sinne emännän nuoruuteen..
      Kiitos ja meitsi kyllä raportoi säännöllisesti ja lähettää tuoreeltaan hotelliarvostelut :)
      Mukavaa kesänjatkoa teille sinne !
      t. Nero

      Poista
  5. Sun emäntä on vasta nuori aikuinen ja kyllä se tarvittaessa vetää vaikka hiphoppii !

    Ihanaa kun teilläkin loma alkaa ja teillä on tiedossa kaikkea kivaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt se mamma innostu kun luki Tarun kommentin...luulee nyt oikeesti olevansa nuori aikuinen ja alkoi jalka nousemaan keveämmin !
      Kivaa lomaa ja kesää teille myös :)
      t. Nero

      Poista
  6. Kih hih, jytämimmi Töretsy, aivan parhautta. On se kyllä kummaa, ku äipät ei vanhene, vaikka niillä olis keski-ikäsiä ystäviä ja niiku meijän äipällä eläkkeellä olevia ystäviä, niin ovat itte nuaria että oksat pois ja osa juurista. :D

    Erinomasen hauskaa lomaa teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ja mahtavaa kesää sinnekin ! !
      t. Nero ja poppoo

      Poista
  7. Ooh, lomamatkalle! Joensuuta mekin arvataan. Kuulostaa kivalta! Komeesti jytäät. Munki ihmisillä alkaa kohta loma. Jotain kesälomareissua vois kuulemma olla tiedossa... saas nähdä mihin päin me suunnataan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla sitten minne se Jalo pääsi seikkailemaan kesällä :)
      t. Nrero

      Poista
  8. En olisi mitenkään arvannut tuota kaupunkia, mutta fiksummat tiesivätkin sen jo! :) Piti googlata, että mikäs musatapahtuma siellä onkaan. Nupulla ja Jujulla on hirmu nolo emo, joka oli teinivuosinansa cooleimmillaan silloin, kun toimi alibina kavereille, jotta he pääsivät treffeille! Emo itse notkui kirjastossa nenä tiiviisti kirjassa, kunnes treffit olivat ohi... Voi niitä aikoja! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yllä ymmärtänyt teidän blogista, että emo on päässyt jossain vaiheessa kuitenkin treffeille :) Kivaa viikonloppua !

      Poista
  9. Miepä arvasin heti, mistee kaupunnista oli kyse! Sehä on se paikka, missee myö asuttaan; mie oon asunna neljä vuotta ja äippä yli neljäkymmentä. Tervetulloo vuan kovasti paljo tänne Joensuuhu. Äippä käsköö varottoo, jotta tiälä on sitte Suvantosilta remontissa ja liikenne senmukasta. Äippähhii sekkoili juhannusuattona Kitumarketille männessä kaistanvaihtojen kansa nii, että joutu ensmäistä kertoo elämässään polliisin pyssäyttämäks. Oli niät koukanna suorraan sen polliisiauton etteen ku yritti arppoo, mitä kaistoo pitkin sitä nyt sukkahousuostoksille piäsöö. Vähä oli sitte nuama männy valakkeeks ku oli meikkipeilistä huomanna, jotta polliisiauto perässä siniset ja punanen valo piällä. Jotta tarkkana pittää olla, oli se polliisipoikahhii sanona ku oli kuunnellu äipän koottuja selitykssii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun varotit liikennejärjestelyistä, nyt ei ainakaan mammaa päästetä rattiin.
      Joensuu on kaunis kaupunki, jos satut näkemään meitsiä siellä torilla niin saa tulla rapsuttamaan ! :)
      Hyvää Kesää !
      t. Nero

      Poista