lauantai 27. kesäkuuta 2015

Loman alku

Onneksi on jo lauantai ! Eilen oli perjantai ja meitsi oli asennoitunut lomalle ja mökille lähtöön. Selvisi jo alkuillasta perjantaina ettei lähdetäkään mökille ennen lauantaita. Pieni informaatio-katkos isäntäväen ja meitsin välillä. Emännän luulis tietävän miltä tuntuu pettymys. Joskus kun isäntä on luvannut tuoda ruokakaupasta Halvan Vanhoja Autoja ja sitten onkin unohtanut niin emäntä voi mököttää koko illan.
 
Meitsikin mökötti perjantain....tai en jaksanut mitään mökötysmaratoonia esittää niin kuin emäntä mutta monta minuuttia kuitenkin.
 
Perjantaina pakattiin tavaroita, tehtiin kauppalistaa, suunniteltiin seuraavan aamun herätystä ja emäntä pohti skumppa vai shampanja.
 
Nyt ollaan jo mökillä, täällä on paistanut aurinko, satanut, ukkostanut, tuullut ja välillä ollut ihan tyyni järvi.  Ekat sörkän nakit on jo grillattu ja emäntä valitsi shampanjan. Ahvenen sinttejä ei näkynyt mutta pulahdin järvessä ihan vaan huvittelumielessä.
 
Meitsillä on loma ja huomenna laitan lisää lomakuvia ja tilanteita mökiltä. Mulla alkaa nyt päivätirsat kun isäntäväki menee saunaan ja uimaan. Parin tunnin päästä rillataan ! Pitää olla virkeänä ja skarppina taas kun tapahtuu tärkeitä !
 
 
 
"Ennen kesälomaa korvien putsaus. Tästä(kin) saa aina palkinnon vaikka muutenkin tuntuu kivalta"

"Emäntä vei perjantai-iltana juoksulenkille että meitsin aika menis nopeammin odottaessa mökkireissua. Juoksemisen jälkeen pitää vilvoitella märän pyyhkeen kanssa. Muuten kivaa mutta pyyhkeen kuviot on noloja"

 
"Pitkää on odottavan aika...unikaan ei meinaa tulla...paitsi ihan kohta..."

"Lauantai-aamu ! Pistähän mamma hösseliksi niiden pakkaamisten kanssa ! Tämä poika on ready to go !"


"Mökillä !"


"On fe faan ruofokin fihreempää täällä mökillä"







13 kommenttia:

  1. Kyllä näkköö etton hyvät lomatunnelmat :) Ja märkee pyihettäkkää ee näköjjään tarvita mökillä.
    Ihan selevästi on ruoho sielä vihreempätä. Mukavata ja reepasta mökkielloo teelle kaekille! :) Uusija lomakuvija ootellaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo vielä kun ne ahvenen sintit rantautuis niin olis täydellinen loma ! :)
      t. Nero

      Poista
  2. Ihan tulee mökkiajat mieleen ja haikea olo, sanoo Palvelijatar, kun ihastelee noita kuvia. Kyllä on eräällä Nerolla kissanpäivät ; ) Nyt kaikki irti lomasta ja grilliherkuista. Toivotaan, että siellä paistaisi aurinko päivittäin ja että järvestä nousisi kalaa.
    Kuten Iivari totesikin, lomakuvia odotellaan lisää. Niihin ei ikinä kyllästy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tulee ihan varmasti, hyvälle on maistunut ja tuoksunut loman alku :)
      t. Nero

      Poista
  3. Ihania kesälomapäiviä! Toivottavasti pyyhe on käytössä monta kertaa, niin opit tykkäämään siitä! :o)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se pyyhe niin lapsellinen ettei varmaan koskaan tule mun lempparia :)
      t. Nero

      Poista
  4. Meidän emäntä on niin nuuka, ettei se raaski shampanjaa ostaa... skumppa riittäköön sille. Mutta mökkielämä on parasta. Ja grillaus.

    Emäntä käski kysyä, että millaisella kameralla teidän emäntä napsii noita kuvia. Kun ovat aina niin hyviä. (On siitä joskus täällä keskusteltukin, mutta emäntä havahtui asiaan vasta nyt...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pokkarilla napsitaan kuvat ! Nikon P310. Kiitos kehuista :)
      t. Nero emännän puolesta

      Poista
    2. No voi hyvä ihme! Meidän emännällä on just samanlainen pokkari. Pitänee pistää se jollekin valokuvauskurssille, kun sen kuvat tahtoo aina olla vähän sitä sun tätä. Etenkään vauhdikkaat otokset ei tahdo onnistua. Mutta hyvä tietää, että vika ei ole meillä kamerassa vaan kuvaajassa.

      Poista
  5. Nyt on Neron loma parhaimmillaan =D
    Eikä pyyhe ole nolo vaan söpö ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...siinä se just onkin...isolla raavaalla bulldogilla söpö pyyhe :)
      t.Nero

      Poista
  6. Nero, hyviä chillailuja!
    Vauhtia ja nokosia ja nakkeja vuorotellen.....toivottavasti nakueja on varattuna runsaasti...kokeilepa joskus Kivikylän nakkeja...niissä on runsaasti lihaa, jos et oo jo kokeillut.
    Meilläkin alkoi loma...18h yöunilla =D...univelat pois ni jaksaa lomailla....ja pojatkin pääsee valjaskävelyille kalliolle.
    t. Kaapo, Papu ja mammansa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikylän nakit on meillekin tuttuja, hyviä on !
      Kyllä se nukkuminenkin on välillä niin kivaa, käpristyä ihmisen kylkeen :)
      Kivaa Sunnuntaita !
      t. Nero

      Poista