tiistai 13. tammikuuta 2015

Sherlokki yleisön pyynnöstä

Mun kissablogi-kamut Nuppu ja Juju  olivat kiinnostuneet siitä, että miltä meitsi näyttää talvitamineissa. Yleensä en siitä talvi-asusteesta paljon lesoile mutta täytyyhän kamujen toiveet toteuttaa ja nyt saatte muutkin sitten katsella. Ei mulla alle kymmenen pakkas-asteen keleillä ole omaa karvaturkkia kummempaa mutta sitten reilusti kylmemmällä meitsi joutuu nöyrtymään emännän käskyn alla ja pynttäytymään teddyvuorelliseen-viittaan.
 
Mun mielestä se on aika naurettavan näköinen tuollainen viitta, ihan kuin olisin joku kylän oma sherlokki etsimässä maastossa vihjeitä. Ei puutu kuin piippu suusta. Pimeällä ei haittaa tuollainen loimi mutta valosalla on pakko laittaa pää hankeen jos tulee tyttö vastaan. Kaikkihan sen tietää että tosi äijät ei vaatteilla koreile. Itse ainakin uskon että luomu-Nero saa tyttöjen päät kääntymään meitsiin päin ja sherlokki-Nero torjuu katseet. Kerran olin kuulevani että eräs hurmaava labbari hihitteli ohi mennessään *Kato sherlokki-Neroko se siellä pää hangessa hengailee !*
 
Vaatteista puheen ollen, meillä on arki-aamuisin monesti vaate-show. Ensinnäkin emäntä vaihtaa asustetta ainakin kolme kertaa aamulenkin ja töihin lähdön välillä. On se kumma kun välillä mikään paita ei natsaa minkään hameen kanssa ja kengät ne vasta onkin kaikki niin vääränkorkoisia ja värisiä. Kiirehän sillä aina tulee töihin, vaikka ehtis ajoissa lähtemään ensimmäisen kerran niin pari kertaa pitää vielä pihalta palata hakemaan puhelin tai eväät.
Ainut mikä ei ole varmuudella koskaan unohtunut, se on se huulipuna. Sen se pakkaa jo edellisenä iltana toimistolaukkuun, ettei tarvii töistä takaisin ajella saman aamun aikana.
 
Isännälläkin on oma vaate-show, sellainen maltillinen. Laittaa joka aamu kauluspaidan ja housut valmiiksi odottamaan sohvalle, siitä sitten helppo sujauttaa päälle aamupalan jälkeen. Meitsillä sattuu vaan välillä olemaan se sama sohva ruokakupin ja makkarin välimaastossa, siinä tulee lepäiltyä ennen siirtymistä lakana-vahdin paikalle päiväksi. Sellaisina aamuina isännällä alkaa karvanpoisto show. Mitä nyt muutama haituva meitsin turkista tippunut, tummassa vaan näkyy niin helposti.
 

"Onks ihan pakko esitellä sherlokki-Nero. Mamma on laskenut kasvun varaa niin loimi roikkuu vatsan alta"

"Toivottavasti Nuppua ja Jujua ei naurata. Tänne viittaanhan mahtuis vielä vaikka Iivari ja Parek mun seuraksi"


"Tuskin se isäntä on vihainen vaikka vähän lepäilen sen työvaatteiden kanssa. Eikä mulla ole edes karvanlähtö-sesonki"
 

16 kommenttia:

  1. No nyt täällä kyllä huristaan niin, että seinät kohta murenee! <3 On nimittäin niin komea tuo Serlokki-Nero kuin voi Serlokki ikinä olla! Ei mitään syytä kainosteluun, vaikka labbikset miten hihittelisivät. Nuppu haluaa muistuttaa, että se on yhä vallitseva Miss Ragdoll World ja ollut mukana monessa muotijutussa, eikä sitä naurattanut yhtään, vaan se voisi lähteä mihin tahansa etsiväpirskeisiin Neron kissadeittinä. :) Juju sen sijaan pystyy enemmän komppaamaan Neron fiiliksiä, sillä se ei itse meinaa pysyä pystyssä edes valjaissa. Joten rispektiä tulee siitä, että Neron tassut kantavat, vaikka yllä on jotain noinkin tuulipukuisaa. ”Watsonin” vaatekaappikriiseilyyn tulee myös täältä näppiksen takaa ymmärrystä. On kamalaa, kun mikään ei mätsää minkään kanssa. Jos siihen päälle vielä petaa kännykän työpäiväksi täkin alle, niin avot! :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä Tallinnan reissussa tuo tuulipuku vain komistaisi...:)

      Poista
  2. No tuoha on oekee hyvä takki. Ja näätät kommeelta tuo piällä. Et yhtää miltää Serlokilta :) Enämpi on kuule semmosta ministerjtyylijä! On tosj tyylikäs. Mullon samallaene, erj värijä vuan. Mutta mulla se näättää piällä enämpi pottusäkiltä. Ee tule nuin tyylikästä vaekutelmoo.
    Se joka naaraa tuolle ee tiijjä tyylistä mittää!
    Siihe emäntäs vuateriisiin en kyllä ossoo sannoo mittää. Meellä ee liijjemmi niitä riisijä oo äetillä. Samat liissitakit ja verkkarit on vuan aena. Sen kerran ku jonnehhii pitäs pukkeutuva (ehken kerravvuotee) ni sittä onse sama hoosu-paeta taekka hame-paeta yhistelmä :) Vuan töessäkäävällä naesimmeesellä suattaa olla hankalata. Oon kuullunna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai oikein ministeri, olisko oikein pääministeri vai pelkkä perus...palveluministeri :)

      Poista
  3. Voi Nero pieni, älä häpeä takkias, se on hieno ja tarpeellinen kylmil ilmoil. Meiän Leokii on puettu pakkasil, ei niinku siin yhes kuvas, mut kuiteskii aina joku palttoo päällä. Vai vaihtelee se mamma niit vaatteit niin paljo, semmonen "korkkarimimmi" se oli jo nuorenakii, muistan miten korkkarit kopisi koulun kivilattialla, ku välkäl mentii milloo minnekkii. Huomenna vissii lauhtuu kelit, ni et tarvi takkii taas. T. Lennu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, ai muistat Lennu ? Niinhän se on ollut jo varmaan 13 v asti mulla ne korkkarit ja niin kauan tulee olemaan kuin 'kynnelle kykenen' :)
      Ilmat lauhtuu ja Neron viittaa joutuu narikkaan :)

      Poista
  4. Kuule Nero, ihan olet hollywoodin kuumimpien starojen luokkaa talvipompassas. Komea! Iivarilla ja mulla on samanlaiset manttelit, mutta meillä kaikilla kolmella on eriväriset. Se onkin hyvä, sillä mites ne muuten meidät erottais toisistamme. Ja yhtienen juttu kaikilla on tuo kasvunvara ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hehe, eihän sitä tosiaan tiedä vaikka oltais joskus kolmestaan samassa paikassa lenkillä, Parek & Iivari & Nero, silloin on hyvä olla eri väriset sherlokit että erotetaan toinen toisemme :)
      t. Sherlokki-Nero

      Poista
  5. Todella miehekäs viitta, Sher...eikun Nero!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Naukulan Mamma....mutta en tiedä uskonko :)

      Poista
  6. Ei tuu ainakaan mahollisesti talteen jääneiden joulukilojen kanssa tiukkaa ton viitan kanssa. Se on aina hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, se pitäis ottaa itsekin huomioon niin ei jäis niin paljon vaatteita pieneksi joulun jälkeen :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos kiitos vaikka ei se kovin jätkämäinen olekaan :)
      t. Nero

      Poista
  8. Onpa hieno takki Nero! Ei tuon kanssa varmaanakaan palele! :)

    VastaaPoista