Räntä- ja loskakelit palasivat. Silloin kaikista parhaat jutut tapahtuu sisätiloissa. Ulkolenkit menee ihan rutiinilla, tärkeimmät viestit vaan tulee tsekattua reitin varrelta ja itse jätän jopa omat viestini penkkoihin ilman allekirjoitusta. Yhdestä mun huutomerkistäkin tuli muuten sellainen piste...piste...piste kun piti myrskyisessä vastatuulessa viestittää.
Tänään iltapäivällä haastoin takapihalla joululahjaksi saadun toimistopallon, on se vaan sitkeätä tekoa kun ei meinaa hampaat millään upota pintaa syvemmälle. Täytyy kuitenkin todeta että toimistopallo kohtasi tänään voittajansa.
Emäntä aloitti tämän vuoden juoksulenkit. Jotain se huudahti kun ovesta lähti, olisko ollut kinkun- tai kankunsulatuslenkille menossa. Isäntä lähti kuntosalille, se taas huudahti lähtiessä menevänsä hakemaan lihasmassaa. On se kumma, toinen lähtee keventämään massaa ja toinen lisäämään, ehkä ne on sitten yhteenlaskettuna sopivan painoisia. Meitsi jäi kotiin lepäilemään, levossahan ne lihakset parhaiten kehittyy.
Mun onneksi isäntäväki on vielä hieman pitkien pyhien aiheuttamassa jet lagissa, eikä niin skarppeja.
Tänään oli petivaatteiden vaihtopäivä ja emännällä jäi koko homma niin sanotusti vaiheeseen, kun lähti juoksulenkille. Täkit oli jo tuuletettu ja tuotu takaisin sängyn päälle odottamaan pussilakanaa. Meitsi tajusi tilaisuutensa tulleen ja sai hyvät päivätirsat untuvatäkin päällä, ei ollut mitään pussilakanaa siinä päällä vaimentamassa tunnelmaa.
Isäntäkin oli hieman huolimaton ja jätti saunapuidenhaku-crocsit meitsin näkyville salille lähtiessä, sain siitä hyvän lisän lelukokoelmiin.
"Isäntäväki lähti urheilemaan. Meitsi tarkisti ikkunasta että varmasti häipyivät pihalta, sitten oli mun vuoro nauttia talon antimista !" |
"Untuvatäkki ilman pussilakanaa on ihan parasta. Tassutkin oli aika puhtaat niin ei jäisi paljonkaan jälkiä täkin pintaan" |
Isännän tullessa salilta mulla oli leikit kesken. Heti alkoi kuulustelemaan *mikä Nero noista sun keräämistä leluista ei kuulu joukkoon ?* |
"Onneksi isäntäväki ei ollut kauan vihaisia vaikka olin ylittänyt valtuudet kotona yksin ollessa.. Pääsin iltapäivällä takapihalle haastamaan toimistopallon" |
"Mamma kato....tää pavvo jo fäfän suhisee !" |
"Toimistopallo joutui antamaan periksi ja meni lyttyyn. Oli ihan pakko mennä lesoilemaan mun vakkaripaikalle, mistä näkyy kylälle ja kylä näkee meitsin !" |
Ihanat varpaat Nerolla! <3 Niitä ei kannata missään nimessä piilottaa Crocseihin. Ja ähäkutti, toimistopallo! Kohtasitpa vihdoin voittajasi! :)
VastaaPoistaAijaa....kiitos...eka kerran kun kuulin kehuja mun varpaista :)
Poistat. Nero
Hahaha, kyllä sinä Nero osaat ottaa ilon irti tilanteesta kuin tilanteesta! Toimistopallo näyttää kyllä aika alakuloiselta nykyisin. . . Sitä me vaan ihmetellään Palvelijattaren kanssa, että Crocsithan näyttävät edelleen ihan entisiltä. Etkö ehtinyt yhtään tuunata?
VastaaPoistaSepäs se....just kun olin löytänyt vartioimatta olevan crocsin niin hetikohta isäntä tuli ja alkoi komentamaan, en ehtinyt jyrsiä :)
Poistat. Nero
Untuvatäkillä mahallaan on parhautta! Siihen on hyvä pyyhkiä myös pipp....n pää :) Tirsk!
VastaaPoistaOnko sulle pihalla minkäänlaista aitaa vai pysytkö ihan iteksesi omalla tontilla? Ei muuten, mutta jos vaikka autotie on lähellä...
Valitettavasti takapiha on aidattu, meitsi ei pääse naapureille jollei ole unohtuneet portit auki :)
Poistat. Nero
No hitsi, että se toimistopallokin petti odotukset! Olin ihan varma, että se olis pitäny kuosisa. :-/
VastaaPoistaVaan olet kyllä uljas ilmestys - oli pyhä tai arki. Olen aivan myyty. (Jos joudut joskus ulkoruokintaan, niin tule meille! Jooko?)
Tattista vaan Paula taas....voisin kyllä tulla joku kerta sinne maistelumenu illalliselle :)
PoistaVoi apua, sun jalkapohjat on kyllä koostaan huolimatta niin syötävät <3
VastaaPoistaLeppoisia untuvaunia Nerolle :)
Kiitos ja ei jäänyt untuvatäkkiin kuin pienet kurajäljet vaan :)
PoistaKyllä on ollunna hyvät reenit sulla :D Muut reenoo pihalla ja salilla ja sinä untuvatäkillä.
VastaaPoistaNo eepä kannata sittä tuommosta palloo hankkija ku kerta mänj nuin äkkijä lyttyyn.
Minä jo uattelin että joko lööty koerankestävä pallo :)
Oot sinä kyllä uljas ja kommee kaverj. Äet sano sammoo ku Paula että meellä on aena paekka sulle jos semmonen tinka sattus tulemmaa :)
toivottavasti se emäntä muistaa ilmoittaa sitten etukäteen, ettei tule yllätyksenä kun meitsi ilmestyy kapsäkin kanssa teitin rappusille :)
Poistat. Nero
Keh heh, vai köllöttelit sä höyhenpolsterilla heti ku ihmisväen silmät vältti. Kyä teitsi on nokkela eiku nerokas. :)
VastaaPoistaJösses ku sulla on piiiiiiiiiitkät koivet.
Näillä koivilla on helppo kahlata lumihangessa :) Ihan kuin olisin ollut höyhensaarilla untuvatäkin päällä.
Poistat. Nero