lauantai 28. maaliskuuta 2015

Jännitystä ilmasssa

Mulla on nyt vähän päivät sekaisin sen Rovaniemen reissun jälkeen. Aamulla kun heräsin niin luulin, että tänään on se tietokilpailuun vastanneiden messulippujen arvonta. Emäntä on luvannut, että meitsi saa olla arpajais-isäntä, sekös mua jännittää kun en oo koskaan aikaisemmin arponut mitään. Emäntä sanoo ettei arpajaisten isännän tarvii jännittää vaan ne osallistujathan ne jännää. Ihan sama kun sanosin emännälle, että älä turhaan jännitä vaikka pikkujouluja mitä järjestät kotona kun ne osallistujathan ne jännää.
 
Pettymys oli kuitenkin suuri kun sain kuulla, että ne arpajaiset onkin vasta huomenna !
Tiedätte tunteen kun on oikein odottanut ja latautunut ja luulee että kohta alkaa tapahtumaan niin sitten se siirtyykin päivällä. Ensin tulee ihan lössähtänyt olo, mikään ei huvita. Sitten kun ei jaksa enää hiljaa mököttää niin tulee sellaisia kiukkupuuskia. Mun emäntä tietää ainakin nuo mielialat. Joskus kun on isäntä mennyt epähuomiossa ottamaan viimeisen jäätelön pakkasesta.
 
Joskus kymmenen korvilla aamulla emäntä huuteli mulle keittiöstä lakanoihin, että piristyhän nyt jo Nero. Saat tänään kaupasta erikoisluun ja uuden lelun niin jaksat paremmin odottaa huomista ja arpajaisia. En jaksanut edes lelusta innostua, sinne jäin lakanoihin makoilemaan. Emäntä vielä huuteli lähtiessään jotain *malttamaton kuin pieni lapsi*. En tiedä tarkottiko itseään vai ketä.
 

"Ei kiinnosta uusi lelu....menkää vaan kaupoille, meitsi nukkuu arpajaisiin saakka"

"Ai tämmöinen tuliainen kaupasta...voin nuuhkasta mutta en syö !"




"Jaa tämä on se uusi lelu...no ei oo häävi ja ihan oudon näkönenkin"


"Älä viitsi mamma nauraa....ei olla tän otuksen kanssa saman näköisiä...ite oot !"

"Tää otus vaan matkii meitsin ilmeitä, siitä se johtuu !"

8 kommenttia:

  1. No on se jännää odotella omaa rooliaan arpajaisissa - tai missä vain uudessa jutskassa! Joo, aika erikoiseltahan tuo sinun uusi örkki näyttää. Ei se ole sun näköinen (hihi) no ei oikeesti kyll oo ; ) ; )

    VastaaPoista
  2. Seon oottavan aeka pitkä... tijjettään. Eekä oo sittä yhtää sinunnäkönen tuo lelu :)
    Jaksahhan kuoma hyvä vielä huomiseen ootella. Männöö se aeka tuon luun kansa vaekka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras lääke odottamiseen on nukkuminen....pitkä yötirsat tuli vedettyä :)
      t. Nero

      Poista
  3. Silmissä on kyllä samaa tuiketta molemmilla... :) Ehkä otustakin jännittää se huominen arvontashow!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista silmistä se emäntäkin just mainitsi, saman malliset ja tuikkii kirkkaasti :)
      t. Nero

      Poista
  4. Onpas hieno uusi lelu! Kyllä Sasullekkin kelpais uusi pureskeltava pehmolelu, pitäisi vaan ehtiä hakemaan sellainen tuolta aitan uumenista... Entiset kun ovat jo aika pureskeltuja..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen ehkä räikeä väri tuolla uudella lelulla....:)

      Poista