Kaikki kiva loppuu aikanaan, niin kuin Rovaniemen Kaken luona vierailukin. Sunnuntaina lähdettiin ajamaan etelään kotia kohti. Ei kuitenkaan yhteen putkeen ajettu vaan välipysähdys ja majoittautuminen oli Kuopiossa.
Kuopio on mukava paikka ja siellä on kivoja ihmisiä. Oltiin emännän kanssa tänään aamulenkillä niin joku täti tuli vastaan ja pysähtyi juttelemaan. Se kysyi että minkäs rotuinen meitsi onkaan. Emäntä kertoi että amerikanbulldoggi (onneksi ei muuten mun kaikkia noloja lempinimiä alkanut luettelemaan) Niin se täti sanoi että onkos tuo sama rotu kuin siinä Disneyn elokuvassa *Kotia kohti* ? Kuulemma lapset niin tykkää siitä elokuvasta ja varsinkin siitä amerikanbulldogista. Emäntä sano että ihan sama rotu on siinä leffassa kuin meitsikin ja yhtä hönö luonne. Tuon viimeisen olis voinut kyllä jättää mainitsematta. No sain kuitenkin siltä tädiltä rapsutukset niin ei se varmaan uskonut että meitsi mikään hönö luonne on.
Nyt ollaan muuten jo kotona. 1700 kilometria takana tässä pikku loman aikana. On siinä istumista meitsilläkin vaikken ratin takana olekaan. Sama koskee isäntää, on silläkin istumista ratin takana kun emäntä höpöttää niitä omia kaskujaan ja laulaa välillä. Kuulemma meitä viihdyttääkseen pitää meteliä. Välillä isäntä sanoo että voihan sitä radiotakin kuunnella ja niin kuunnellaankin mutta ei se estä emäntää laulamasta artistien kanssa ja kaikki mainoksetkin missä pikkasen on taustamusiikkia. Eipä ainakaan kukaan nukahda rattiin tai edes sinne takaosan koiratilaan, jos sitä sanotaan viihdyttämiseksi niin emäntä on superhyvä artisti.
"Onkohan täällä Kuopion hotellissa joku sähkön säästökampanja kun joutu meitsi laittamaan pitkät päälle" |
"Päivää Kuopio ! Huonevaraus nimellä Amerikanbulldoggi Nero" |
"No nyt ne sotkenut meitsin ja oravan tervetuliaispaketit tai sitten meidät on laitettu vahingossa oravan huoneeseen" |
"Kiitos Kuopio oli kiva käydä. Terveisiä sille oravalle että söin ne herkut siitä tervetuliaispussista mutta jätin sinne sen kakkapussin" |
Kyllä ne aivan varmasti osaa arvoistaa sitä sun kakkapussia :D
VastaaPoistaNo luulis...:)
PoistaVoe juupelj kuitennii! Jos ootta Kuopijossa ollunna ni ootta vissiin tästä meejjän ohi ajanna!
VastaaPoistaOespa ollunna mukavata nähä. Mamma oes sumpit kiehaattanna mielellää :) Ja ehottomasti oesin tarjonna savolaesen siankorvan sulle. Ne on erjlaesija ku muut :)
Pitkä reessu on teellä ollu. Minen oo nuin pitkällä reessulla ollunna. Suattas käävvä sama homma ku teelläe. Oes semmonen taavvoton sävelratijo. Nimittäen äet.
Kyllä nyt varmaannii uuvvuttaa nuimpitkän reessun jäläkeen. Nyt sittä leppoo vuan.
Onkohan se savolainen siankorva yhtää hyvää kun ne karjalanpiirakat teillä päin. Meitsi on jättänyt sulle Iivari viestin siihen Hotelli Puikkarin viereiseen puistoon, sieltä löytyy jos liikut isolla kylällä :)
Poistat. Nero
Voe täätinen...on vähä liijjan kaakana tuo viesti. Oesit tok tuoho panimokaapuntii jättännä sen. Sieltä oes ollunna lyhyvempi matka käävvä lukemassa :)
PoistaTeitsillä oli upee loma. Mennen ja tullen hotlissa herkut ja kaikkee muuta känvää. Jaahas, teitsin äippä on niiku joku Matkalaisten Madonna, vai... :)
VastaaPoistaSe luulee olevansa....:)
Poistat Nero
Näitkö yhtään kalakukkoa lentelemässä siellä Kuopiossa? Hurjan pitkä ajomatka teillä oli. Mutta ei tullut aika pitkäksi, kun elävää laulantaa saitte kuunnella. Kätevää kun on non-stop konsertoija ihan perhepiirissä. Siitä ei varmaan helpolla virta lopu ; )
VastaaPoistaEn nähny mutta mamma oli nähnyt hotellin aamupalapöydässä, se oli kylläkin viipaloitu niin tuskin lenteli :)
Poistat. Nero
On sulla ollut Nero mahtava reissu. Tuollainen ihana kaveritapaaminen. Meikä pääsee vappuviikolla Kajaaniin, mutta ei siellä ole kavereita, ihmisveikka vaan. Onneksi saan sentään herkkuja, kun mummi lähtee matkaan. Mä olen kietonut sen ihan tassuni ympärille. Paljon oli vielä lunta tuolla reissussasi. t. Eka
VastaaPoistaAina se välillä pikku reissu piristää, hyvää Kajaanin reissun odotusta :)
PoistaOn sulla ollut mukava reissu! Ja nyt sitä nauttii kotiarjestakin erilai...tai ei sulla taida olla vaikeeta nautiskella missä ja milloin vaan. Oot sää semmonen poika :) Mahtaa Kake nyt ikävöidä.
VastaaPoistaOli kiva lukea matkastanne.
Kiva jos viihdyitte matkassamme :) Joo hieno reissu ja kuitenkin kiva päästä taas kotiinkin.
Poista