lauantai 20. joulukuuta 2014

Kiireen keskellä

Hei vaan kamut pitkästä aikaa. Meitsi on ollut tämän viikon blogi-tauolla ja ihan vasten omaa tahtoani. Mulla kun ei edelleenkään ole omaa läppäriä ja kameraa niin joudun turvautumaan emäntään mun blogipäivityksissä. Se on toitottanut koko viikon että joulukiireet pukkaa ja ei ole ehtinyt kertoa mun kuulumisia. Mitä lie tuollaiset joulukiireet, sitä tässä on tullut viikon kuluessa mietittyä.  Joo kyllä meitsi tietää että Joulu on ensi viikolla mutta ne joulukiireet on vielä hieman mysteeri.
 
Kohokohta tällä viikolla oli isännän flunssa. Se joutui olemaan yhden päivän sairasvuoteella kotona, meitsin vieressä. Meillä oli tosi kiva päivä, nukuttiin enimmäkseen. Nyt se selvis viimeistään miten vaativa meitsinkin arki on. Isäntä säikähti kesken päiväunien mun haukuntaa. Kyseli että mitäs se Nero haukkuu sängyssä maaten, ethän edes näe lakanoiden keskeltä ulos eikä mitään ääniäkään kuulunut. No herranenaika, tuohan se pointti just on ammattivahtikoiralla. Ei tällä kylillä mitään koskaan tapahdu mutta hoidan tunnollisesti virkani ja kerran tunnissa haukahdan sängyn pohjalta. Jos nyt joku rosmo olisi suunnitellut tulevansa meidän piimät ja jäätelöt hakemaan niin varmaan muuttaa suunnitelmaa kun kuulee mun möreän haukahduksen. Ei mun kannata ikkunasta kurkata, sehän näkis heti että mun häntä heiluu 'tervetuloa'-asennossa. Meitsi ei vaan pysty peittelemään innostusta..jokainen uusi ihmistuttavuus voi olla uusi rapsuttaja ! Näistä edellämainituista faktoista johtuen meitsi on saanut uuden lempinimen. Nero alias Lakanavahti !
 
Niistä Joulukiireistä vielä sen verran että olis mukava kuulla mitä se sana tarkoittaa teidän huushollissa ? Mun emäntä tulee töistä, vie meitsin lenkille....sen jälkeen rojahtaa tv-tuolille ruokalautasen kanssa ja tuhahtelee leijonanluola kandidaateille. Kiirettä tosiaan pukkaa...kun klo 21 pitää ehtiä jo nukkumaan. Olihan tuossa männä viikolla tietty se joulukorttirumba. Meitsillä on jo neljäs joulunalus-ruuhka-vuosi. Tiedossa on...ne osoitteet vaan on aina hukassa kun kortti-rumba on kiireisimmillään. Siinä sitten soitellaan ja laitellaan viestiä sukulaisille..kysellään osoitteita ja ollaan tarkkana että Eila-tädiltä ei kysytä sen omaa osoitetta vaan Malla-tädin. Sitten kun Malla-tädin osoite on kortissa niin viesti Malla-tädille että kerrotko Eilan osoitteen kun just nyt ei satu löytymään. Kiirettä pukkaa.
 
Kiireistä puheen ollen niin emännällä on ollut aika paljon juhlia tässä joulunalusaikana. Ensin oli ne kotona pidetyt pikkujoulut viikko sitten ja eilen oli taas menossa ystävien kanssa pääkaupunkikierrokselle. Kuulemma alan paras kerma, siis sen alan missä se on työskennellyt vuosikymmenet. Parhaat työkaverit vuosien varrelta, sellaisia toimistoystäviä.Tässä on vielä sellainen lisäbonus emännälle...sen lapsi, se Tytär nimeltään, on ollut nuorena samoissa toimistohommissa ja sen takia edelleen myös näissä tapaamisissa mukana. Eilen oli taas joulukiireet tapissaan kun emäntä tuli töistä ja tunnissa piti olla jo city-vaatteet vaihdettu ja tukka kiharalla.
 
Isännän kanssa lähdettiin emäntää kuskaamaan Helsingin sykkeeseen. Meitsi ei hirveesti tykännyt niistä kaupungin valoista ja jatkuvista jarrutuksista. Otsaluu osui monta kertaa siihen kehikkoon mikä erottaa autossa takapenkit ja meitsin takatilan yksiön. Emäntä saatiin ystävien luokse ja isännän kanssa suunnistettiin kotiin viettämään äijien iltaa. Kyllä me herkuteltiinkin...ja gladiaattorit taisteli tv:ssä. Ei tarvinnut katsella romanttista draamaa ja teeskennellä pysyvänsä hereillä. Äijien ilta, näitä lisää !
 
Emäntä saapui puheliaana ystävä-tapaamisesta...ja ei se kysellyt halutaanko herätä kesken unien...alkoi kertaamaan illan tapahtumia ja näytti kuvia mitä oli illan aikana ladattu naamakirjaan. Kovasti nauratti....siis emäntää !
 
Aamulla meitsi heräsi siihen kun emäntä puhui Tyttären kanssa puhelimessa ja puhuivat niistä edellisen illan ladatuista kuvista. Emäntä pyysi Tytärtä deletoimaan jotain selfie-juttuja..kuulemma valaistus teki tepposia ja sai emännän näyttämään....liian hilpeältä.
 
 
 
"Emännällä oli lauantainakin joulukiireitä...ei se ehtinyt leikkimään kun joku mäkäräinen vei sen huomion ja energiat"



"Kato nyt emäntä....kumpi on tärkeempää, mäkäräisen hiihdot vai meitsin lelu-esittelyt !"

"Ehtihän se emäntä onneksi kesken joulunaluskiireiden myös lenkille meitsin lempimaastoon. Kato mamma, meitsi osaa marssia !"



"Tuoksuu niin hyvälle.....mutta kuka pystyy merkkaamaan näin korkealle !? Olisko Petteri Punakuonon avovaimo ?"


"Kiireistä puheenollen....mullakin on kiire seuraavalle hajulle !"


"Jaahas....tämä kaveri on juonut liian vähän vettä....väkevät tuoksut ei ole cool"

"Joulukiireet....plääh.....meitsillä kaikki päivät on yhtä kiireettömiä...pysyy pulssi ja verenpaineet vakiona, suosittelen Kiireetöntä Joulualusaikaa"



14 kommenttia:

  1. No joha on kiirettä piisanna! Huh! Ee sitä tuommosessa vuohkuussa kyllä kerkijä paljoo plokin iäree. Onneks ee oo meejjä mammalla nuita työhommija ni ee oo sittä työmuan pikkujoolujakkaa. Ku sehä varmaa villiintys kerrassaa.
    Meellä joolukiireet tarkottaa sitä että äet voehkaa ja ättäröep ku pitäs tehä ja pitäs männä...eekä sittä mittää tapahu:)
    Sulla on oekee ote nuihi jooluhommii. Joolu tulloo vähemmälläe voohkamisella. Niinku vaekka haestelemalla pihalla ja kahtelemalla siivekkäetä.
    Kommeeta kuvija kommeesta mallista on tuas teellä :) Että ee oo piletys haetanna mammas kuvvuutaetoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitsi villiintyy jouluhuumaan vasta silloin kun kinkku kannetaan kaupasta kotiin, silloin kyllä meitsinkin pulssi ja verenpaine kohoaa ! :)
      t. Nero

      Poista
  2. No onpa ollut melkoista kaahausta sielläkin! Nupulla ja Jujulla on ollut niin ikään enemmän iskäaikaa, kun emo on yrittänyt lievästä epäsosiaalisuudestaan huolimatta osallistua jos jonkinlaisiin joulutapahtumiin. Korttikriisi vältettiin siirtymällä häpeällisesti digiaikaan. Nyt kissojen täytyisi siis paikkailla emon käytöstä poseeraamalla nätisti tonttu-ukkojen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nupusta ja Jujusta saa kyllä hienot jouluposeerauskuvat :)

      Poista
  3. Neron kiireet onkin ihan omaa luokkaansa =D Hajujen perässä onkin pidettävä hoppua, etteivät ehdi haihtua ilmaan ;)

    VastaaPoista
  4. Täällä oli tyytymätön lauma vastassa ovella ja paheksuvin silmin haistelivat illan kulun siinä ohi mennen mun vaatteista. Taisi nekin paljastaa jotain hilpeää ;)




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko sielläkin emäntä hilpeänä ja seuraavana päivänä kalpeana hiljaa :)

      Poista
  5. Kylläpä on teitsin kuulumisia jo odoteltu. Meillä kiireet on sitä, että pyritään lapioimaan isommat hiekat ja karvakasat ulos, pesemään pihan puolen ikkunaa sen verran, että näkyy läpi ja vaihdetaan lakanat kaikille. Kortteja karsittiin rajusti, postiin lähti vain kaksi korttia. Parille mummolle toimitetaan kortti henk koht perille. Muutamille digiversio - ehkä. Kiva kun taas ilmoittelit itsestäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että on kaivattu :) Sun siivousmetodit kuulostaa oikein järkeviltä :)

      Poista
  6. Ettet vaan lakanahaukulla joulupukkia pelottelisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan aattona pitää matalampaa profiilia...ihan vain varmuuden vuoksi :)

      Poista
  7. Onpa ollut vilskettä teilläpäin. Täällä vain huokaillaan, että pitäis ja täytyis. Viimetipassa sitten ryntäillään pölynimeskelijän kanssa nurkasta nurkkaan ja piilotellaan rojuja vaatehuoneeseen yms.
    Hienoja kuvia taas niin sinusta kuin ympäristöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se näköjään joulu tullut aina samaan aikaan, siivosi sitten enemmän tai vähemmän :)

      Poista