Yksi yö Joulu-aattoon. Emäntä tuli juuri töistä, heitti käsilaukun ja korkkarit eteisen lattialle ja takin porraskaiteen nuppiin roikkumaan. Aika reteesti se aloitti pyhien vieton, kehuskeli meitsiä ja isäntää, lomalaisia, jouluvalmisteluista ja valmiin joulutunnelman luomisesta kun itse oli töissä vielä tänäänkin.
Sitten emäntä kiirehti pidemmälle huusholliin, kuulemma glögin lämmittämispuuhiin, nyt olisi aikaa rentoutua koko aatonaatto-ilta... kun lomalaiset Nero ja isäntä ovat hoitaneet jouluvalmistelut.
Tätä idylliä kesti vajaa kaksi minuuttia kunnes emäntä tokaisi että miten juuri imuroidun kodin lattialla voi olla samat leivänmuruset kuin aamulla...ja hei Neron ruokakupin vierestä on unohtunut pyyhkiä sen ruoan-odottamis-kuolat. Seuraavaksi tuli ihmettelyä siitä kun perheen miesväki oli unohtanut vaihtaa vessoihin käsipyyhkeet.
Meitsi poistui siinä vaiheessa takavasemmalle kun isäntä kertoi että ei voitu keskeyttää Games of Thrones toisen tuotantokauden jaksoa kolme ja neljä, olisi kärsinyt juonen intensiivisyys. Siispä ei ehditty keskittyä siivoamiseen.
Joulu on ihmeiden aikaa, emäntä vaan naurahti että hienoa pojat kun kuitenkin hoiditte kaikki joulu-ruokien hankinnat. Tässä huushollissa on täten kaikilla hyvä tahto ja Joulumieli.
Toivomme lukijoille, blogikamuille ja perheillensä sekä kaikille muillekin ihmisille, lemmikeille ja metsän eläimille hyväntahtoista Joulua !
Ihanan hyväntahtoinen joulumieli tuli Neron jouluposeerauksesta! <3 Hyvät joulut vielä kertaalleen, ja uudet vuodet toivotellaan sitten lähempänä ajankohtaa. :o)
VastaaPoistaJuu Uudet Vuodet ja terveiset sitten ensi viikolla :)
PoistaHyvää joulua teille! Todella söpö joulupukki kuvassa :)
VastaaPoistaNero kiittää ja myös emäntä, Hyvää Joulua :)
PoistaHyvää joulua teille koko porukalle! Ja mukavaa, että teilläkin on valkea joulu!
VastaaPoistaTämä on parasta....meillä Vantaalla valkea Joulu :)
PoistaToeset ossoo posseerata, toeset tuas eeku vuan kuikuiloo. Totes äet ku kahto kuvvoos. Ja vilikas sittä minnuun. Ilimiselevästi syytöstä silimissä. Sulla se kyllä on tuo posseeraastaeto, kieltämätä :)
VastaaPoistaJännityksellä luvin että mitenkä tuo tarina piättyy...onneks olj emännälläs joolumielj jo piällä ettee haetanna jos unehtu teeltä ne siivuut.
Oekeen hyvvee ja namirikasta Jooluva sulle ja palaveluskunnalles!
Vähän jänskättää tuleeko paljon bulldoggin nameja...:)
PoistaOikein Hyvää Joulua teidän koko porukalle! T. Lennun perhe Kuopiosta
VastaaPoistaKiitos kiitos Lennu, Oikein hyvää Joulua Leksalle ja perheelle :)
PoistaOmpas taas mahtava kuva susta Nero,niin oot reteen ja rennon näköönen tua pipakin päässäs....Mekin toivotellaan mukavaa Joulunaikaa teirän väelle! t Väinö ja Kiisu
VastaaPoistaHyvää Joulua sinnekin Väinö ja Kiisu :)
PoistaTuossa kuvassa on oikeaa äijäpukkimeininkiä. Kyllä vaan Nero tiedät kuka on seudun Kingi!
VastaaPoistaHih, hyvin selvisitte isäntäs kanssa niistä siivoilun laistamisistanne ; ) Joulun alla ei parane naisväenkään liikoja ottaa pultteja, etteivät jää ilman lahjoja!
Herkkurikasta joulua sulle Nero ja palveluskunnalles onnea ja iloa!
Kiitos ja tuleehan se joulu vähemmälläkin siivoamisella :)
PoistaLupsakkaa Joulua!
VastaaPoistaKuin myös sinne lupsakkaille luppakorville :)
Poista