Tänään on kuulemma Tapsanpäivä. Meitsi ei kyllä muista ketään Tapsaa mutta jos se merkitsee juhlaa ja juhlaherkkuja niin meitsikin viettää sitten Tapsanpäivää. Miksiköhän ei vieläkään olen Meitsinpäivää, emäntä kyllä väittää että joka päivä on sellainen.
No jos emäntä noin väittää niin vietin heräämisen jälkeen ekan tunnin Tapsalle ja loppupäivä onkin sitten Meitsinpäivän merkeissä. Emäntä taisi sattumalta olla samoilla linjoilla koska antoi mulle pian aamulenkin jälkeen jo uuden mielenkiintoisen tehtävän. Heti kun aamupala olisi painunut ruokatorvesta reilusti alaspäin niin lähtisimme metsälenkille. Mun tehtävä oli löytää aurinkoinen reitti ! Aurinko kun ei yltänyt metsässä läheskään joka paikkaan koska paistoi pilven takaa ja tosi alhaalta niin nyt luotettiin mun vaistoihin.
Mulla onkin meidän perheen paras vainu ja vaistot. Mun mielestä meitsillä on myös meidän perheen toiseksi paras logiikka ja hermot. Tästä ei kannata emännälle mainita, pidetään ihan vaan sun ja mun välisenä.
Niinpä siis lähdimme Meitsinpäivän aamutunteina etsimään aurinkoista metsäreittiä. Emäntä lupasi mulle kinkkua sen mukaan miten hyvin pystyisin pitämään meidät aurinkoisella polulla.
|
"Johdatin lauman ensin lähimmälle pellolle koska sieltä olisi hyvä näkymä taivaanrantaan, aurinko olisi helppo bongata ja voisin tehdä retkeä varten koordinaatit. Tässä oli ensimmäinen kohta missä aloin aistimaan auringon läsnäolon. Eniten kuumotti takamusta, siispä nokka kohti peffan näyttämää suuntaa !" |
|
"Eipä taaskaan meitsin vainu pettänyt, kurkistin peffan ohi ja sieltähän ne auringonsäteet pilkisti ! Tästä varmaan jo ansaitsin ensimmäisen kinkun palan" |
|
"Tulkaas nyt vaan rohkeasti mukaan, aurinkoreitille !" |
|
"Metsään päästessä johdatin lauman heti lähimmälle ja ainoalle aurinkoiselle paikalle." |
|
"Emäntä meinas vaan mennä ohi noteeraamatta auringonsäteitä. Piti oikein alleviivata sille ne säteet, muuten olis jäänyt ansaitsematta se toinen kinkunpala" |
|
"Vihdoin emäntä hihkaisi että Nero siinä puussahan paistaa aurinko ! Pystyin jo maistamaan kinkun maun suussani" |
|
"Seuraavan aurinkoisen paikan löytäminen olikin jo haastavampi. Piti oikein puiden välistä kurkkia ja nuuhkia lumen koostumusta. Etsivä löytää ja keskellä metsää ansaitsin kolmannen kinkun palani" |
|
"Mammaaa.....katso mikä kurkkii mun olan yli ! Se on neljäs kinkunpala ansaittu....njam" |
|
"Lähestyttiin takaisin peltoa ja nyt alkoi olla jo kiire kinkun luokse !" |
|
"Pellolla pysähdyin vielä kerran selkä aurinkoon päin. Emäntä sanoi että ei kai tuosta enää ansaitse kinkun palaa kun oltiin jo kerran oltu samassa paikassa. Kuulemma saisin kotona vain viisi kinkunpalaa. Hehhehe....onneksi emännän päässälaskutaito on samalla tasolla kuin sen ompelutaidot, neljähän niitä kinkunpaloja olis muuten vaan tullut" |
Hehe, on siitä aina jotain hyötyä, että emännän ynnäyspää on vähän hatara; )
VastaaPoistaMekin tepasteltiin aurinkoisena aamupäivänä aika kiva lenkki. Metsään ei kuitenkaan menty, kun Palvelijatarta on vähän palellut siihen malliin, että voisi ennakoida vilustumista. Palvelijatar taas huokaili kuviasi katsellessa, että kyllä sinusta saa hienot kuvat - minä kuulemma näytän kuvissa enimmäkeen mustalta makkaralta.
Iloista tapaninpäivää teille!
Tuskin näytät Parek miltään mustalta makkaralta kun sulla on aina niin paljon tyttöjä ympärillä, hyvin näköjään erotut alueen muista uroksista...ja eduksesi siis :)
PoistaHyvin löytyi aurinkoinen reitti! Teillä näyttäis olevan ihan kunnolla luntakin. :) hienoja kuvia on emäntä napsinut!
VastaaPoistaIhana lumi....ja valkoinen Joulu tänne pääkaupunkiseudullekin :)
PoistaSammoo sanon ku muuttii tuossa eellä. Että on kyllä sittä kommeeta kuvija!
VastaaPoistaSullon ollunna vaenu kohillaan tuas ku oot tuon reetin löötännä. Ja kinkut tienanna.
Kyllä ee tulis emäntiin elämästä mittää iliman koerija. Jäes monta aarinkopaekkoohhii löötymätä :)
Tosi on...tässä joutuu vahtimisen lisäksi hoitamaan säätieteilijän tehtävää....ja voi voi niin monia muitakin missä tarvitaan korkeampaa matematiikkaa :)
Poistat. Nero
Onneksi päivät alkaa nyt virallisesti pidetä. Mun matikkapää ei ole edes niin hyvä kuin sun emännällä, mutta sen täytyy merkata sitä, että kinkkuviipaleita tipahtelee yhä enemmän! :)
VastaaPoistaKuka niitä kinkunpaloja liikaa laskeskelee...ei kannata ettei tule ylensyönyt olo :)
PoistaMahtavia aurinkokoira-kuvia :) Sä olet kyllä muutenkin niin hulvattoman hauskanviisas koira, että teitsinpäivää on aiheellista viettää ympäri vuoden ;)
VastaaPoistaKiitos, yritetään pitää kiinni siitä 24/7 säännöstä Meitsinpäivää koskien :)
Poista