tiistai 5. elokuuta 2014

Laraa odotellessa

On se vaan odottavan aika pitkä. Lara on tulossa viikonloppuna ihan ensimmäistä kertaa mökkivierailulle. Ollaanhan me meillä kotona tapailtu mutta edellisestä kerrasta on jo liian pitkä aika. Olen kyllä huomannut muutaman kerran kun emäntä tullut kotiin niin vaatteet tuoksuneet Laralle. Sitä ollaan mun tietämättä käyty Laraa moikkaamassa. Luulee etten muka huomais, en nyt ole viitsinyt numeroa nostaa kun ei se ole mun rapsutuksista pois. Olen jo iso jätkä ja osaan pitää puoliani niin että päivittäinen minimi rapsutuskiintiö tulee täyteen. Sitten onkin eri juttu jos huomaisin Laran tuoksun ja mut ohitettaisiin kotiin tullessa ilman taputuksia ja kehuja. Mtten nyt saisin tämän odotusajan kulumaan nopeammin...ehkä loikoillen ja Laraa muistellen.
 
 
"Lara on sellainen minikokoinen ja sähäkkä. Se on suunnilleen koko koira mun pään kokoinen. Mitenköhän se yltää kurkkimaan auton ikkunasta. Jos mulla on tapana mennä siitä missä aita on matalin niin Lara menee mistä tahansa aidan raosta"
 
"Ei meitä haittaa vaikka ollaan niin eri kokoisia, meitä yhdistää vahvasti samanlainen huumorintaju. Kerran naurettiin niin että melkein tikahduttiin kun mun emäntä astui lätäkköön mikä oli tullut mun juodessa vesikupistani"
 
"Välillä kiusoittelen Laraa kun se on niin kova kutiamaan kainalosta. Se yritti samaa kerran mulle muttei ylettänyt edes varpaillaan mun kainaloon"

 
"Lara osaa keimailla. Hymy on mitä viehkein kun se niin päättää. Voisin tuijottaa ja ihastella kokonaisen illan, jollei tulis nälkä ja meno patojen ääreen"
"Hoooh....hoijakkkaa....vielä kolme yötä....aika monet tirsat pitää vielä ottaa ennenkuin saa hassutella ja riehua Laran kanssa. Suostuukohan se uimaan tai kalastelemaan. Ei ehkä kannata ettei petokalat hätyyttele. Olen nähnyt meidän rannassa isomman ahvenen kuin Lara."


11 kommenttia:

  1. Arvatkaa, kuinka teitä olisi naurattanut jos se emäntä oliskin astunut sun iltapiimälätäkköön?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo täytyy pitää mielessä...sokerina pohjalla...:)

      Poista
  2. Mulla alkaa jo nuo Nero-hurmurin typykät mennä sekaisin! :) Laran pitäisi ottaa Jujulta oppitunti koipien kasvattamisessa: sitten se yltäisi kurkkimaan ikkunasta ja juoksemaan Neron alta niin, että söpö pörröturkki viistää kainalon herkintä kohtaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oishan se kiva kuulla kuinka möreä-ääninen buldoggi nauraa kun sitä kutittaa :)

      Poista
  3. Joo, kyllä nyt alakaa olla sulla nuita mirkkuja jo siihemmallii ettee meekäläenenkää pysy perässä! :D Ja kuvvooja on kyllä tuas osannu asijasa!
    Kovi on soma tuo neetokaenen. Näkkyy iha selevästi olovan teellä nuo kemijat kohillaa. Koetaha malttoo ootastella. Parempi seon hyvä päevä eissä ku takana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On noita tyttökavereita tosiaan kerääntynyt tässä vuosien mittaan, suurin osa kuitenkin kaveripohjalla ;)

      Poista
  4. Pitäisköhän sun Nero käydä kalastamassa se ahven nopeasti pois ennen kuin Lara tulee, menis aikakin nopeemmin. Eikä sit tarviis pelätä kaverin katoamista kesken uinti reissun. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei taida ehtiä mökille ennen Laran tuloa...pitää vaan vahtia ja suojella siltä ahvenelta :)

      Poista
  5. Hassu Nero <3 Ei ihme, että Laran kanssa on hauskaa, sinä olet melkoinen luonnepakkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komeus on katoavaista...luonne korvaa sen minkä komeudessa häviää :)

      Poista
  6. Keräähän voimia, että jaksat peuhata Laran kanssa. Sä oot niin komia, ettei yhtään ihme, että oot tyttöjen suasikki. Joo.

    VastaaPoista