torstai 16. lokakuuta 2014

Kummituksia muistellen

Viime viikonlopun Pohjanmaan reissun jälkeen jäi vielä mietityttämään ne 'henget' ja 'kummitukset', mitä melkein itsekin kuulin siellä vanhassa talossa. Miltähän ne näyttää ja onko ne kilttejä vai vihaisia. Sieltä meidän makuukammarista oli löytynyt mustat pitsireunaiset nilkkasukat ja talon isäntäväki otti yhteyttä, että siellä ovat jos mun emäntä kaipaa. Ei ollutkaan meidän sukkia ne ! Mun emäntä oli huomannut ne sukat lattialla jo siellä ollessa ja todennut ettei kuulu meidän sakille. No mutta,..jollei ne ole isäntäväenkään eikä kenenkään vieraan niin nehän on sitten jonkun kummituksen ! Tuossa saattaa olla todiste että kummitus on käynyt meidän huoneessa, johan minä sitä vähän aavistelinkin. Joskus kolmen aikaan yöllä näin kun huoneemme ovesta tuli hahmo, jonka silmänympärykset oli mustanharmaat ja pitkä takkuinen tukka sojotti kaikkiin ilmansuuntiin. Kasvot olivat lakananvalkeat lukuunottamatta aurinkopuuterin värisiä poskipäitä. Meitsi tottakai oletti, että mun emäntähän se siinä karaoke-illan jälkeen herännyt öiseen janoon ja lampsi takaisin nukkumaan. Jos se ei ollutkaan emäntä....se oli ehkä se kummitus ! Kuulin myös yön aikana kun buranapaketti rapisi, jos olikin kummituksella iskenyt hammassärky. On ne kummitukset vissiin kilttejä koska ei buranan lainaamisen lisäksi mitään muuta vahinkoa aiheuttanut. Sitäpaitsi oletan, että ne mustat pitsireunaiset sukatkin oli kummitus ottanut aikaisemmin käyneeltä vieraalta ja palautti nyt takaisin. Voisin lyödä vetoa, että joku päivä sieltä makkarista löytyy pari palautettua buranaa.
 
Muuten tämä viikko Pohjanmaan reissun jälkeen on mennyt arkisten aherrusten parissa.
Pihahommia ja haravointia. Nyt en viitsinyt lehtien kanssa tanssia kun olivat niin märkiä,
olisivat liimautuneet turkkiin kiinni. Emäntä olisi ollut sitten äksy kun olisi löytänyt lehtikuorrutetun bulldogginsa lakanoista loikoilemassa. Tästä tulikin mieleen, että mun emäntä on hieman ailahtelevainen. Meitsi on oppinut poistamaan ihan itse päiväpeiton petivaatteiden päältä ja vielä niin että siinä on vain reilu bulldogin kokoinen aukko missä meitsi mahtuu lakanoissa makoilemaan.
Pari ekaa kertaa emäntä naurahteli ja jopa kehui että oletpa Nero viisas hauva kun osaat itsellesi sijata vuoteen ! Kolmannella kerralla se sanoi 'no taasko se Nero on likatassuilla kaivautunut lakanoihin !'. Neljännellä kerralla se varoitti 'et sitten Nero kaivaudu lakanoihin sillä välin kun käyn kaupassa !'
 

"Meitsi sai kaksi uutta lelua tällä viikolla. Emäntä muistutti kauppaan lähtiessä ettei saa kaivautua lakanoihin, leikit nyt niillä leluilla sillä aikaa !"

"Älläl---läl---läl---läl---läl---läää.....ei kuulu !!"

"Nyt tulee sanomista mutta on tää sen arvoista !"

"Pihalle tuli pikakomento...nyt voinkin esitellä tämän viikon haravointi-tuotoksia !"

"Yritänpä kiinnittää naapurin huomion jos se tulis jututtamaan emäntää niin voisin mennä vaivihkaa takaisin lakanoihin"

12 kommenttia:

  1. Kummituksen sukat!! Hyväihme tokkiisa...ja iha oot ite huamunnii nähnnä! Kalisko sillä luut ku se kävelj? Hui olokoosa. Kyllä oes meekäläene pintelly petin alle ja sieltä rähäkän alottanna!
    Ovela oot ollunna tuon petihomman kansa. Jos ee kuule komentoo ni sillo ee voe tietee mistee komennettaa :D Kyllä on lakanoella mukavampi muata ku peetteen piällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama sillä kummituksella kuin emännälläkin, ei kolissu luut kun on lihaa tarpeeksi (liikaa) ympärillä

      Poista
  2. No voi sun kanssas Nero! Oikein lakanoille pitää päästä. Ymmärrän kyllä teitä molempia, tavallaan :-). Eikä sulle voi kukaan kyllä oikeesti vihanen olla, kun otat kaikkein viehkoimman ilmeesi naamalle. Liikkis olet. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahinta mitä emäntä tekee suuttuessaan on se rumalla äänellä karjaisu mutta kyllä sen välillä kestää kun saa sitten tehdä mitä lystää.

      Poista
  3. Oho. Kummituksella pitsireunaiset sukat? Ettet nyt kuule vaan laskettele omias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. E-en puhu palturia...se on varmaan sellainen fiinimpi kummitus.

      Poista
  4. Nyt kyllä meinaa tulla kademieli meikäpojalle, vaikka kamua ei tietenkään kadehdita. Että olet päässyt kummitusta vakoilemaan!! Aika hienohelma se kummajainen kyllä on, pitsisukat kun sitä kiehtoo, ja taitaa olla bilettäjä, kun burana maistuu... kummitusbileisiin oliskin kiva päästä mukaan. Meillä hiippailee harmi kyllä vain tuo palvelijatarkummitus, eikä siinä ole mitään mielenkiintoista.
    Palvelijatar hihittelee tuolle kun kakkos kuvalle, ilme on supermainio. Ja samanlaisessa sammakkoasennossa makoilet kuin minäkin usein. Mitä vikaa siinä muuten on, että petaat itse sängyn? Säästäthän päiväpeittoa ja sen luulis olevan hyvä asia. En tajuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava oivallus...bilettäjä-kummitus ! Meitsi kutsuu Parekin seuraaviin bileisiin missä kummituskin bilettää
      p.s. tuotko muutaman tyttökaveris mukaan

      Poista
  5. Onpas siellä Kannaksessa fiinejä kummituksia ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on ! Siellä kyläillessä täytyy tarkkaan miettiä pukukoodia !

      Poista
  6. Ihan tuli kylmät väreet niistä kummituksista ja zombeista sukkineen ja buranoineen. :) Lakanoihin kietoutuminen pitäisi kyllä ymmärtää näin syysviileillä. Bulldoggi talviunilla oli aikamoisen söpö näky! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogikamujen painostukesta johtuen Nerolla on nyt niin halutessaan ympärivuorokautinen optio lakanoissa :)

      Poista